Tags: Taarasti Riitta (bloggaukset)

Kirjastokaistasta kolme kohdennettua kieliversiota

Kirjastokaistasta on kolme kieliversiota – Kirjastokaista, Bibliotekskanalen ja Library Channel eli suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset käyttöliittymät. Aiemmin näissä kaikissa versioissa oli näkyvissä kaikki Kirjastokaistan ohjelmat. Uudistimme kielirakennetta niin, että löydät […]

Faktahommissa-sarja tutustuttaa tietokirjallisuuteen

Suomen itsenäisyyden juhlavuonna juhlitaan myös suomalaista kirjallisuutta. Kirjastokaista, Kirjasampo, Makupalat, Kirja-Suomi 2017 -hanke ja Suomen tietokirjailijat ry tuottavat yhteistyössä merkkivuoden kunniaksi sarjan, joka kertoo Suomen tietokirjallisuuden ilmiöistä.

Kirjastokaistan kumppanit esittelyssä – osa 3: Mediamaja

Esittelemme Kirjastokaistan kumppanit -sarjassa videoita tuottavia yhteistyötahojamme, joiden ohjelmia voi katsoa myös Kirjastokaistalla. Sarjan kolmannessa osassa Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa työskentelevä mediaohjaaja Tuomo Mannonen kertoo Kouvolan kaupunginkirjaston videotuotannosta.

Lukukoira Sylvi vloggaa Kirjastokaistalla

Saimme keväällä mukavan viestin Kuopiosta. Siellä suunniteltiin Lukukoira Sylvin vlogin aloittamista ja Kirjastokaistaa kysyttiin kumppaniksi mukaan. Loistava idea! Olimme ehdotuksesta otettuja! Kuopion kaupunginkirjaston lukukoira Sylvi on kiltti ja rauhallinen karkeakarvainen […]

Hienoja avauksia Puhetta kirjastosta -sarjassa

Kirjastokaista on tuottanut ohjelmia videoina koko kuusivuotisen historiansa ajan. Kirjastokaista.fi-sivustolla on lisäksi Kirjastoradio-osio, jossa on kuunneltavissa eri kirjastojen tuottamia äänimuotoisia ohjelmia. Kirjastot ovat tehneet niitä esimerkiksi yhteistyössä paikallisradion kanssa. Podcastit […]

Kirjoitin tämän Sinulle – Jarkko Martikainen ja Laura Moisio livenä

Tiistai-iltana 17.5. on luvassa mielenkiintoinen klubi, jota voi seurata niin keikkapaikalta kuin vaikkapa kotisohvalta Yle Areenasta ja Kirjastokaistalta. Toukokuinen ilta tuo Jarkko Martikaisen ja Laura Moision keikalle Kansallisteatterin Lavaklubille. Kirjoitin […]

Videoita Prosak-proosaklubeilta jo seitsemättä vuotta

Emme olleet valitettavasti paikalla, kun kirjailija Laura Lindstedt lausui tervetuliaissanat historian ensimmäisellä Prosak-proosaklubilla 11.11.2008 ravintola Dubrovnikissa. Lindstedtin pitäessä avajaispuhetta illan juontaja Anna Tulusto ja kirjailijat Katja Kettu ja Petri Tamminen […]

Kirjastoinserttejä Yle Areenan pelipäivälähetyksessä

Marraskuussa järjestetyllä Kansallisella peliviikolla oli tarjolla tänäkin vuonna paljon tapahtumia ja toimintaa. Suomessa on jo kolmen vuoden ajan juhlistettu yksittäisen päivän sijaan kokonaista viikkoa, jolta osallistuvat tahot voivat valita mieleisensä […]

Kirjastokaistan kumppanit esittelyssä – osa 2: Oulu

Esittelemme Kirjastokaistan kumppanit -sarjassa videoita tuottavia yhteistyötahojamme, joiden ohjelmia voi katsoa myös Kirjastokaistalla. Sarjan toisessa osassa Oulun kaupunginkirjaston tiedottaja Riikka-Tiina Sipilä kertoo Oulun kaupunginkirjaston videotuotannosta.

Kirjastokaistan kumppanit esittelyssä – osa 1: KultTV

Esittelemme Kirjastokaistan kumppanit -sarjassa videoita tuottavia yhteistyötahojamme, joiden ohjelmia voi katsoa myös Kirjastokaistalla. Ensimmäisessä osassa on esittelyssä kirjailija JP Koskisen kipparoima KultTV. Kanavalla on julkaistu jo 50 kulttuuriin eri kantilta […]

Asiakaspalautetta: Miksi pihtaatte sisältöjä?

Ahkera kirjaston asiakas kuuli Kirjastokaistasta ja innostui. Alkututkiskelun jälkeen hänen ilmeensä synkkeni ja hän kysyi, miksei näitä ohjelmia löydy hänen kotikirjastonsa verkkosivuilta. Sitä seurasivat normaalit ”markkinoinnin haasteellisuus” ja ”mahdolliset julkaisualustojen rajoitteet […]

HelMet-käyttösäännöt Arvi Lindin lukemana lukemisesteisille

Kirjastokaista on tuottanut yhteistyössä HelMet-kirjaston kanssa HelMet-kirjaston käyttösäännöt ääneen luettuina lukemisesteisille. Keväällä 2014 uudistuneet säännöt on lukenut videolle arvostettu uutismies Arvi Lind. Yhteistuotanto on osa HelMet-kirjastojen tavoitetta parantaa palveluidensa saatavuutta […]

Osallistu Lukurauhan päivään

Vuosi 2015 on Kirjan vuosi. Sen kunniaksi Suomen kirjasäätiö kutsuu suomalaisia rauhoittumaan kirjan pariin helmikuun toisena sunnuntaina, 8. helmikuuta. Se on Lukurauhan päivä. Kirjaan syventyminen on ihana ajatus, mutta usein […]

Päivitä osaamistasi koulutusvideoilla

Syyskausi on ollut Kirjastokaistan ohjelmatuotannossa koulutusohjelmapainotteista. Kunnista kantautuu uutisia heikkenevistä resursseita ja samaan aikaan digitalisoituminen ja ihmisten uudet tavat käyttää mediaa ja etsiä tietoa saavat aikaan voimakasta täydennyskoulutustarvetta niin kirjasto- […]

Reittejä kaunokirjallisuuden maailmaan

Kirjastoammattilaisen ominaisuuksiin on liitetty perinteisesti hyvä sisältöjen tuntemus. Kun kysyt lukusuositusta, kirjastoammattilainen vinkkaa tai kun tarvitset apua tiedon arvioinnissa, kirjastoammattilainen seuloo. Sisällöt ovat kirjaston ydin ja siitä on hyvä pitää […]

Cult24-kolumni: Lukemisriippuvuutta ja eroahdistusta

Kesälomakausi on aluillaan. Moni haaveilee kesäreissuista, piknikeistä ja kiireettömästä loikoilusta riippukeinussa lempeässä kesäsäässä. Monen kesäsuunnitelmiin kuuluu myös lukeminen. Ihanien dekkarien valikoiminen kirjakaupan pokkarihyllyltä tai sopivan kevyen kesäromaanin lainaaminen kirjastonhoitajan kokoamasta […]

Cult24-blogi: Keskustakirjasto luo uutta avointa kaupunkikulttuuria

Helsingin rakennushankkeista keskustakirjastohanke on ollut viime vuosina Guggenheim-hankkeen ohella voimakkaan väittelyn ja mediahuomion kohteena. Vaikka keskustakirjaston tarpeellisuutta on kyseenalaistelu ja sen toteuttamisen on pelätty johtavan joidenkin lähikirjastojen lakkauttamiseen, on keskustakirjaston […]

Cult24-kolumni: Itsepalvelukirjastot tulevat

Itsepalvelukirjastot tekevät tuloaan kuntien kirjastotoimen resurssien pienentyessä. Kirjastoväki näyttää taas kerran joustavuutensa ja uhrautuvuutensa, johon se on aina valmis edistääkseen yhteistä hyvää. Itsepalvelukirjastot ovat kiistatta hieno juttu asiakkaille. Ne merkitsevät […]

Cult24-kolumni: Muumilaakso markkinoilla

”Kyllä kääntyisi Tove haudassaan, jos tietäisi, mitkä muumimarkkinat täällä on meneillään”, sanoi ystävälleen rouva, jonka ohitin eräänä päivänä kadulla. ”Tuo kaupallisuus on kyllä vienyt muumit kilometrien päähän siitä, mitä Tove […]

Kaikilla on oikeus lukemiseen

Yksi Kirjastokaistan ohjelmien keskeisistä aihealueista on lukemaan innostaminen. Ohjelmien tuottaminen tapahtuu miellyttävällä tavalla tekemällä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa erilaisissa lukukampanjoissa. Vuonna 2014 yksi keskeinen kumppanimme on Celia-kirjasto, jolla on meneillään Kirjasto […]

Cult24-kolumni: Suomalainen kirjasto kulttuurin vientituotteena

Globalisaatio on sana, joka nousee esille alalla kuin alalla puhuttaessa viime vuosikymmenten trendeistä. Vaikka kansainvälisyydestä on tullut itsestäänselvyys, vaikuttaa siltä, että Suomi on kääntänyt viime vuosina hieman selkäänsä muulle maailmalle. […]

Haussa maailman paras kirjastokunta

Suomen kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relander julisti Lainan päivän aattona 7.2. järjestetyssä infotilaisuudessa kirjastokisan alkaneeksi. Suomessa käytetään eniten kirjastoja maailmassa, joten tällä kriteerillä oletettavasti maailman paras kirjastokuntakin löytynee Suomesta.

Cult24-kolumni: Ryhdy arjen kulttuurilähettilääksi

En ole koskaan hyväksynyt tai ymmärtänyt ”pois silmistä, pois mielestä” –logiikkaa. Hyvä esimerkki siitä on tahto olla näkemättä kärsivien tuotantoeläinten kuvia yhdistettynä samaisten eläinten popsimiseen hyvällä omallatunnolla. Toinen tyypillinen tapaus […]

Oikeus kirjastoon – Rätt till bibliotek

Kirjastokaista lähettää suorana infotilaisuuden Eduskunnan Kansalaisinfosta perjantaina 7.2. klo 9.30 – 11.00. Tule mukaan seuraamaan Lainan päivän aattona järjestettävää tilaisuutta, jossa julkistetaan suomeksi kirjastoalan kansainvälisen järjestön IFLAn (International Federation of […]

Cult24-kolumni: Kohti kirjastoautojen renessanssia

Kirjastoväellä on ollut viime aikoina hymy herkässä. Kirjasto nousi ykköseksi Suomen kulttuurirahaston tekemässä laajassa tutkimuksessa, jossa kartoitettiin suomalaisten suhdetta taiteeseen ja kulttuuriin. Tutkimuksen mukaan kirjasto on suomalaisille tärkein kulttuuripalvelu. Kirjastolaisen […]

Eduskunnan kirjasto – 100 vuotta avoimuuden asialla

Eduskunnan kirjaston tarina on pala suomalaisen yhteiskunnan historiaa. Vuodesta 1913 alkanut kirjaston avoimuus on hyvä esimerkki suomalaisesta demokratiasta. Maailmassa on harvoja parlamenttikirjastoja, joihin kansalaisilla on vapaa pääsy, joissa he voivat […]

Cult24-kolumni: Itsekkyyden ilmapiirin säteilyä nykykirjallisuudessa

Yksilön suhde yhteisöön ja ympäröivään yhteiskuntaan on nähty eri aikakausina kovin eri valossa. Elämme aikaa, joka korostaa yksilön vapautta ja yksilöä kaiken keskipisteenä. Oman edun tavoittelu muiden kustannuksella sekä huomatuksi […]

Cult24-kolumni: Digitaalisesta pelaamisesta tuli valtavirtaa

Myönnän heti alkuun liikkuvani osin heikoilla jäillä käsitellessäni pelaamista. Olen toki jännittänyt pelilaudan äärellä tulenko kääntämään seuraavalla vuorolla rosvon tai miten pelikaverini ohjastama hevonen suoriutuu tulevasta kaarteesta noppaonnen saattelemana, mutta […]

Cult24-kolumni: Kirjablogit vakiintuivat kritiikin rinnalle

Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana kirjallisuuden kentälle on vakiintunut uusi ilmiö, kirjablogit. Pohjimmiltaan kyse ei ole uudesta asiasta, sillä lukukokemuksia on jaettu aina. Sen sijaan uutta on se, että blogien […]

Cult24-kolumni: Julkiset palvelut suurennuslasin alla

Olemme matkalla kohti aikaa, jossa julkisin varoin ylläpidetyt laitokset ovat nykyistä armottomamman suurennuslasin alla. Muutokset yhteiskunnassa, globalisaatio, digitalisoituva maailma, teknologinen kehittyminen ja paineet viihteellistymiseen vaikuttavat tavalla tai toisella jokaiseen organisaatioon […]