Hienoja avauksia Puhetta kirjastosta -sarjassa

Kirjastokaista on tuottanut ohjelmia videoina koko kuusivuotisen historiansa ajan. Kirjastokaista.fi-sivustolla on lisäksi Kirjastoradio-osio, jossa on kuunneltavissa eri kirjastojen tuottamia äänimuotoisia ohjelmia. Kirjastot ovat tehneet niitä esimerkiksi yhteistyössä paikallisradion kanssa.

Podcastit eli verkon puheohjelmat kasvattavat voimakkaasti suosiotaan. Kirjastokaistankin tuotannossa on aiheita, joiden esittäminen ei vaadi kuvaa, vaan äänitiedosto on niille sopivampi ja kustannustehokkaampi vaihtoehto. Päätimme testata kevätkauden päätteeksi videotuotannon ohessa myös podcastien tuottamista. Ideoimme Puhetta kirjastosta –sarjan ja kutsuimme kollegoja mukaan tuottamaan ohjelmia. Idea sai hyvää vastakaikua ja niinpä julkaisimme toukokuun ajan arkiaamuisin yhden uuden podcastin Soundcloud-tilillämme.

Nyt kun Puhetta kirjastosta –sarjan pilottikausi on ohi ja meillä on julkaistuna 18 ohjelmaa, on aika tutkia mitä saimme aikaan. Hyviä avauksia, rohkeita ja viisaita puheenvuoroja, positiivisia palautteita ja vahvistusta siihen miten monipuolisia aiheita kirjastoalaan liittyy ja miten rautaisia ammatilaisia alalla työskentelee. Ohjelmien kautta avautuu myös linkkejä siihen, miten kirjastot vaikuttavat yhteiskunnassamme. Ohjelmia voi kuunnella Kirjastokaistalta tai laittaa ne kuulumaan soittolistana Soundcloud-tililtämme. Ohjelmat ovat lyhyitä ja siksi ne soveltuvat hyvin myös työyhteisöiden ja -ryhmien yhteisiin palavereihin ja kehittämispäiviin pohjustamaan keskustelua.

Pilottikauden jälkeen tarjoamme Puhetta kirjastosta -sarjan työkaluksi ja alustaksi uusille avauksille – mielipiteiteille, ehdotuksille, pakinoille… Mukaan toivomme kollegoja myös pääkaupunkiseudun ulkopuollelta. Jos teillä on aihe, jonka kertomiseen tämä formaatti sopii, niin olkaa yhteyksissä.

Tietoa podcasteista:

  • Podcastit ovat verkossa julkaistavia radio-ohjelmaa tai ääneen luettua blogia muistuttavia audiotiedostoja
  • Podcast-äänitteitä voi ladata omalle tietokoneelle tai älypuhelimeen ja kuunnella koska tahansa
  • Suurimmalla osalla podcasteja on oma verkkosivu, jonka kautta sitä voi kuunnella. Yleensä ne kuitenkin tilataan suoraan älypuhelimeen
  • Esimerkiksi Ylen lähettämiä radio-ohjelmia voi kuunnella Areena-palvelusta, ja erityisesti puheohjelmia on tilattavana myös podcast-muodossa
  • Lähde: Vuodesta 2016 ennustetaan podcastien vuotta, HS 23.12.2015

Lisätietoa:
Puhetta kirjastosta -sarja Soundcloudissa
Puhetta kirjastosta -sarja Kirjastokaistalla

– Riitta Taarasti, 2.6.2016 –

Kommentoi