Asiakaspalautetta: Miksi pihtaatte sisältöjä?

Ahkera kirjaston asiakas kuuli Kirjastokaistasta ja innostui. Alkututkiskelun jälkeen hänen ilmeensä synkkeni ja hän kysyi, miksei näitä ohjelmia löydy hänen kotikirjastonsa verkkosivuilta. Sitä seurasivat normaalit ”markkinoinnin haasteellisuus” ja ”mahdolliset julkaisualustojen rajoitteet videoupotusten kannalta” -perustelut. Asiakkaalle selitykset eivät menneet läpi. Hyvä niin, sillä näin hedelmällinen keskustelu jatkui!

Asiakas kertoi käyttävänsä kaupunginosansa kirjastoa ja seuraavansa säännöllisesti tämän toimipisteen verkkosivuja. Jos kirjastossa tapahtuu jotain, kertoi hän osallistuvansa mahdollisuuksiensa mukaan aina tapahtumiin, sillä näin hän koki kannattavansa lähikirjastoaan. Kirjasto on hänelle lähipalvelu. Kirjastokaistan tuotanto lavensi hänen käsitystään kirjastosta. ”Jos kirjasto on myös tätä ja kirjasto tuottaa tällaisia ohjelmia, niin miksei kirjasto näytä niitä asiakkailleen?” Asiakas osui asian ytimeen!

On tärkeää ja hienoa, että teemme kirjastoalalla keskitetysti palveluja ja sisältöjä, mutta eksyksissä olemme, jos kirjastot eivät koe näitä sisältöjä omikseen ja saata niitä osaltaan asiakkaidensa näkyville, kuuluville ja käyttöön.

”Tarkkailen teitä. Katsokin, että noita ohjelmia löytyy pian minun kirjastoni sivuilta”, sanoi asiakas keskustelun päätteeksi pilke silmäkulmassa. Me lupaamme tehdä parhaamme!

Lisätietoja:
Tietoa Kirjastokaistasta

– Riitta Taarasti, 8.5.2015 –

Kommentoi