Kirjastokaistan kumppanit esittelyssä – osa 3: Mediamaja

Esittelemme Kirjastokaistan kumppanit -sarjassa videoita tuottavia yhteistyötahojamme, joiden ohjelmia voi katsoa myös Kirjastokaistalla. Sarjan kolmannessa osassa Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa työskentelevä mediaohjaaja Tuomo Mannonen kertoo Kouvolan kaupunginkirjaston videotuotannosta.

Tuomo Mannonen, Mediamaja

1. Kuka olet ja miten kuvaisit Kouvolan kaupunginkirjaston videotuotantoa?

Olen Tuomo Mannonen, 33-vuotta, mediatuottajana Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa. Entiseltä ammatiltani olen toimittaja, mistä on ollut paljon hyötyä nykyisessä työssäni. Samoin musiikki- ja studioharrastus tukevat työtäni Mediamajassa, jossa on asiakkaille äänitysstudio.

Tarjoamme asiakkaille ja yhteistyötahoille välineet, kuten videokamerat, jalustat, valot sekä muut tarvikkeet. Emme kuvaa tai editoi kenenkään puolesta vaan opetamme ja olemme apuna, kun joku haluaa tarttua toimeen.

2. Kenelle ja miksi Kouvolan kaupunginkirjasto tuottaa videoita?

Teemme videoita koulujen, yhdistysten, nuorisovaltuuston ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Vedämme myös videotyöpajoja kouluryhmille osana heidän kurssejaan ja kuvaamme kirjaston omia tapahtumia, kuten kirjailijavieraita ja luentoja. Tietysti lainaamme videokameroita myös asiakkaille ja opastamme niiden käytössä.

Miksi? Digitalisoituvassa maailmassa kirjasto on tasa-arvoinen kohtauspaikka, missä kulttuuria voi luoda yksin ja yhdessä. Se on tila missä oppia ja tietoa tulisi olla saatavilla ilmaiseksi sekä välineitä itsensä toteuttamiseen.

3. Jos arjen realiteetit eivät olisi esteenä, niin millaisten videon haluaisit Kouvolan kaupunginkirjaston tuottavan?

Haluaisin videoida ja streamata nettiin enemmän kirjaston tapahtumia.

4. Olet tuottanut Mediamajassa paljon videoita yhdessä nuorten kanssa. Mikä on hienoin videotuotannon tuoma tähtihetki tai oivallus?

Parasta on kun nuoret tekevät itse omaa projektiaan intohimolla. Tärkeää ei ole tekninen osaaminen tai oppikirjan mukaiset taidot, vaan nuoren oma juttu. Löytää innostus, oma väylä julkaista ja oikea väline tuottaa ideoitaan videoiksi, ääneksi, valokuvaksi, tekstiksi tai vaikka graffiteiksi.

5. Millaisena näet liikkuvan kuvan roolin, kun loikkaat mielikuvissasi kirjaston tarjoamiin palveluihin nuorille vuonna 2020?

Videoiden kuvaus ja niiden jakaminen netissä ovat jo arkipäivää nuorille. Tulevaisuudessa kirjasto voisi tarjota paremmin oikeita välineitä (kameroita, mikkejä, jalustoja) lainattavaksi, tarjota tilan ja ohjelmat editoimiseen. Pienimuotoinen elokuvateatteri sopisi myös kirjastoon hyvin.

Varmasti myös verkossa lainattavat ja katsottavat elokuvat yleistyvät, kuten esimerkiksi Helmet-kirjastojen Indieflix-palvelu.

Samoin näen kirjaston entistä enemmän kohtaamispaikkana. Mediamaja toimii tästä syksystä lähtien kaksi kertaa viikossa nuorisotalona, jossa on aina paikalla nuoriso-ohjaaja ja mediatuottaja. Nuorien käytössä on koko ajan videokamerat, editit, soittimet, äänitystudio ja muut laitteet.

Lisää aiheesta:
Mediamaja YouTubessa
Mediamajan nettisivut
Mediamaja Kirjastokaistalla
Kirjastokaistan kumppanit esittelyssä -sarja

Kuva: Jere Knuutila, 10-vuotias, Mediamajan asiakas

– Riitta Taarasti, 4.10.2016 –

Kommentoi