Cult24-blogi: Keskustakirjasto luo uutta avointa kaupunkikulttuuria

Helsingin rakennushankkeista keskustakirjastohanke on ollut viime vuosina Guggenheim-hankkeen ohella voimakkaan väittelyn ja mediahuomion kohteena. Vaikka keskustakirjaston tarpeellisuutta on kyseenalaistelu ja sen toteuttamisen on pelätty johtavan joidenkin lähikirjastojen lakkauttamiseen, on keskustakirjaston tarpeellisuuden argumentointi ja käsittely mediassa ollut pääosin erittäin positiivista.

Myönnän, että minunkin uskoni keskustakirjaston tarpeellisuuteen on horjunut matkan varrella, kun olen punninnut eri kuntapalvelujen ja niiden kehittämisen välttämättömyyttä nykyisessä taloustilanteessa. Olen kuitenkin koko ajan toivonut, että hanke toteutuu, sillä sen myötä Helsinki olisi entistä upeampi kaupunki.

Kun tutkin keskustakirjastohakkeen uudistettuja verkkosivuja, totesin, että tuossa hankkeessa on kolme asiaa, jotka saavat minut varauksettomasti pitämään siitä.

Ensimmäinen on se into, jolla hankkeessa mukanaolijat tekevät töitä keskustakirjaston toteuttamiseksi. Kukaan ei tunnu olevan rakentamassa monumenttia itselleen tai edustamalleen alalle. Tällä hankkeella tunnutaan olevan luomassa jotain aivan uutta ja ainutlaatuista, joka on kohdistettu ihan kaikille. Suunnittelijoiden into vaikuttaa aidolta ja epäitsekkäältä.

Toiseksi uskon, että Helsinki tarvitsee keskustaansa lisää ei-kaupallista vapaata tilaa. Käännös-rakennus tulee olemaan arkkitehti Antti Nousjoen mukaan yksi Pohjoismaiden vapaimmista rakennuksista. Keskustakirjasto on Helsingille oleellinen osa uutta kaupunkikulttuuria ja elävää kehittyvää pääkaupunkia. Sellaiseen suuntaan uskon meistä useimman haluavan Helsingin kehittyvän.

Kolmanneksi suomalaiset ansaitsevat mielestäni sen, että heillä on kirjastolaitos, joka kykenee palvelemaan kansalaisiaan siten, että palvelut pystyvät vastaamaan ajan haasteisiin ja ihmisten tarpeisiin. Keskustakirjasto voi olla paikka, jossa kirjasto luo nahkansa perinteitään unohtamatta. Tuo prosessi hyödyttää parhaimmillaan jokaista kirjaston käyttäjää kautta maan. Kirjastotoimen johtaja Tuula Haavisto visioi esimerkiksi sovelluksia, joissa kirjasto törmäyttää ihmisten osaamista.

Hanke etenee tällä hetkellä siten, että hankesuunnitelma ja rahoitusmalli ovat valmisteilla viime kesäisen voittajan valinnan pohjalta. Valtuuston päätöstä rakentamisesta odotellaan puolestaan maaliskuussa 2015. Jään seuraamaan mielenkiinnolla hankkeen seuraavia vaiheita.


ALA Arkkitehtien Käännös voitti keskustakirjaston arkkitehtuurikilpailun 14.6.2013. Haastattelussa Antti Nousjoki kertoo arkkitehtien ajatuksia keskustakirjaston suunnitteluhaasteista.

Kuva: Keskustakirjastohankkeen kuvapankki

– Riitta Taarasti –


Tämä blogiteksti on julkaistu alunperin 15.5.2014  Cult24 Magazine oli suomalainen kulttuuriin painottunut ilmaislehti, joka ilmestyi vuosina 2012–2014. Lehti lakkautettiin kesäkuussa 2014. Lehden päätoimittajana oli Pauli Jokinen. Lehteä jaettiin ilmaiseksi noin 140 telineestä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla ja sen painos oli 30 000 kappaletta. Lehden rinnalla sitä täydentämässä oli verkkosivusto Cult24.fi.

Lue myös:
Kaikki Cult24 Magazinessa julkaistut Riitta Taarastin kolumnit

Kommentoi