Cult24-kolumni: Itsekkyyden ilmapiirin säteilyä nykykirjallisuudessa

Yksilön suhde yhteisöön ja ympäröivään yhteiskuntaan on nähty eri aikakausina kovin eri valossa. Elämme aikaa, joka korostaa yksilön vapautta ja yksilöä kaiken keskipisteenä. Oman edun tavoittelu muiden kustannuksella sekä huomatuksi tulemisen ja oman ainutlaatuisuuden vakuuttelu saavat aikaan ajassamme surkuhupaisia ilmentymiä. On selvää, että vallalla oleva käsitys yksilöstä vaikuttaa niin ihmisten arkeen, politiikkaan kuin taiteeseenkin.

Kaunokirjallisuuden lukemisessa sen vaikutus näkyy minulle positiossani kokijana. Lukiessani ennen modernismin aikaa kirjoitettuja romaaneja, koen kulkevani tarkkailijana päähenkilön rinnalla. Olen nähnyt lukiessani 1800-luvun Pietarin hämyiset pikkukujat ja nuuhkinut Lontoon slummien kosteaa ja savuista ilmaa. Noissa viiltävän upeissa teoksissa saan myötäelää seuraten. Ero nykykirjallisuuden kokemiseen tulee siitä, että niitä lukiessani en olekaan kanssakulkija vaan tempaudun usein tarinan vietäväksi katsoen maailmaa romaanihenkilön silmin. Iloitsen, suren, nautin ja pelkään – tunnen sen minkä hänkin.

En väitä, että samaistuminen nykykirjallisuudessa kuvattuihin hahmoihin perustuu tarkkanäköisempään henkilökuvaukseen. Kyse on pikemminkin minäkeskeisen aikamme tavasta kuvata yksilöä keskittyen hänen persoonallisuuteensa. Sen mukanaan tuoma yksilön ensisijaisuuden korostaminen luo samaistumiselle otollisen kerroksen, jonka kautta asioita on helppoa peilata omiin kokemuksiin. Ehkäpä juuri siksi näihin hahmoihin kokee tutustuvansa ja kiintyvänsä syvästi. Asetelmasta tekee mielenkiintoisen se, että vanhemmassa kirjallisuudessa yksilöä kuvataan usein osana isompaa kokonaisuutta kuten perhettä tai yhteiskuntaa, kun taas nykykirjallisuudessa yksilö ei tunnu olevan aidosti osa yhteisöään.

Olen pitänyt aina lukemiseen liittyvistä keskusteluista, sillä koen, että niiden tehtävänä ei ole vakuuttaa keskustelijoiden oppineisuutta tai oikeassa oloa. Lukukokemuksen on lupa olla subjektiivinen. Minulle kulttuurissamme rehottava minäkeskeisyyden ilmapiiri luo kylmiä väreitä monella tasolla ja alalla, mutta kaunokirjallisuuden lukukokemuksiin se säteilee pelkkää hyvää. Sen ansiosta kaunokirjallisuuden lukijat saavat jatkuvasti uutta tuoretta luettavaa. Luettavaa, joka tuntuu.

Kuva: Panu Somerma

– Riitta Taarasti –


Tämä kolumniteksti on julkaistu alunperin 5.12.2013 ilmestyneessä Cult24 Magazinessa. Cult24 oli suomalainen kulttuuriin painottunut ilmaislehti, joka ilmestyi vuosina 2012–2014. Lehti lakkautettiin kannattamattomana kesäkuussa 2014. Lehden päätoimittajana oli Pauli Jokinen. Lehteä jaettiin ilmaiseksi noin 140 telineestä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla ja sen painos oli 30 000 kappaletta. Lehden rinnalla sitä täydentämässä oli verkkosivusto Cult24.fi.

Lue lisää:
Kaikki Cult24 Magazinessa julkaistut Riitta Taarastin kolumnit

Kommentoi