Tuula Haavisto: Keskuskirjastokokouksen 2017 avaus

Live-streamtallenne keskuskirjastokokouksesta, jossa kirjastotoimen johtaja Tuula Haavisto Helsingin kaupunginkirjastosta piti avauspuheenvuoron. Osana avausosuutta esiintyi myös Kirjastoseuran viestintäpäällikkönä ja Kirjastolehden päätoimittajana 10.10.2016 aloittanut Ville Vaarne. Avajaisten yhteydessä kukitettiin myös keväällä eläkkeelle […]

Live-streamtallenne keskuskirjastokokouksesta, jossa suunnittelija Jaakko Tiinanen Espoon kaupunginkirjastosta piti esityksen ”Kohti saavutettavampaa kirjastoa – kirittäjinä asiakaslähtöisyys ja kiristyvä lainsäädäntö”. Keskuskirjastokokous pidettiin Pasilan kirjastossa 19.1.2017, ja sen teemana oli ”Maa on […]

Live-streamtallenne keskuskirjastokokouksesta, jossa johtava kaupunginasiamies Sari-Anna Pennanen Helsingin kaupungilta piti esityksen ”EU:n tietosuoja-asetus”. Keskuskirjastokokous pidettiin Pasilan kirjastossa 19.1.2017, ja sen teemana oli ”Maa on lailla rakennettava” (E.A.Tunkelo, Virittäjä 1906, vol. […]

Muusikko Samuli Putro kertoo Kirjastokaistan ”Kolme kysymystä kirjastosta” -sarjassa ensimmäisen kirjastomuistonsa, vastaa miksi kirjastoja tarvitaan ja kuvailee kolmella sanalla kirjastoa. Ohjelma on kuvattu Pasilan kirjastossa Helsingissä. Katso myös: Samuli Putron kotisivut […]

Faktahommissa-sarja tutustuttaa tietokirjallisuuteen

Suomen itsenäisyyden juhlavuonna juhlitaan myös suomalaista kirjallisuutta. Kirjastokaista, Kirjasampo, Makupalat, Kirja-Suomi 2017 -hanke ja Suomen tietokirjailijat ry tuottavat yhteistyössä merkkivuoden kunniaksi sarjan, joka kertoo Suomen tietokirjallisuuden ilmiöistä.

Vloggaava lukukoira Sylvi on tällä kertaa partiolaisten mukaan luontoretkellä talvisessa metsässä. Lumileikkien ja leirinuotion lomassa Sylvi vaistoaa kuusen juurelta tutun tuoksun. Eipä aikaakaan, kun luetaan taas! Lukukoira Sylvi on töissä […]

Oulun Sarjakuvakeskus piti Oulun pääkirjastolla Suomi 100 -juhlavuoden Etkoilla teippityöpajaa. Tässä vieraiden tekemää teippitaidetta 3. kerroksessa Kässyn ja Sarjaston välisellä tasanteella. Video on tuotu Kirjastokaistalle Oulun kaupunginkirjaston YouTube-kanavalta. Lisätietoja: Oulun […]

Etsitkö lukuvinkkejä? Kiinnostavatko kirjojen taustat tai se miltä teos kirjailijan itsensä lukemana kuulostaa? Prosak-proosaklubitallenteet ovat juuri sinulle, hyvä kirjallisuuden ystävä. Kirjastokaista on tuottanut ohjelmia Prosak-proosaklubeilta seitsemän vuoden ajan. Ohjelmissa kirjailijavieras […]

Vloggaava lukukoira Sylvi pääsee tällä kertaa joulumuorin kainaloon. Kirja kädessä Sylvin seurassa katoavat myös joulumuorin kiireet. Ei muuta kuin kuono kohti joulua: Lukukoira Sylvi ja joulupuuron taika. Lukukoira Sylvi on töissä […]

Facebook-suoralähetyksen tallenne opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäiviltä Säätytalolta, jossa Imatran kaupunginkirjasto sai vuoden 2016 Celia-palkinnon. Celia-kirjaston myöntämä palkinto on suuruudeltaan 2000 euroa. Palkinnon luovutti Celian kirjastonjohtaja Marketta Ryömä opetus- ja kulttuuriministeriön […]

Facebook-suoralähetyksen tallenne opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäiviltä Säätytalolta, jossa Mikkelin kaupunginkirjasto sai Vuoden kirjastokehittäjä 2016 -palkinnon. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen myöntämä palkinto on suuruudeltaan 3000 euroa ja se myönnetään veikkausvoittovaroista. […]

Vloggaava lukukoira Sylvi pääsi kirjastoautoajelulla vauhdin makuun, joten pakettiauton avonainen ovi on Sylville houkutteleva. Matka vie kohti kirjastoa ja niinpä edessä on mukava päivä lähikirjastossa. Lukukoira Sylvi on töissä Kuopion […]

Anja Snellman esiintyi marraskuun 2016 Nuoren Voiman Liiton Prosak-proosaklubilla Kansallisteatterin Lavaklubilla Helsingissä. Videossa Marko Gustafsson haastattelee Snellmania, joka lukee myös katkelmia romaanistaan Lähestyminen (WSOY, 2016). Romaani kertoo monesta lähestymisestä: merimatkasta, […]

Joni Pyysalo esiintyi marraskuun 2016 Nuoren Voiman Liiton Prosak-proosaklubilla Kansallisteatterin Lavaklubilla Helsingissä. Videossa Marko Gustafsson haastattelee Pyysaloa, joka lukee myös katkelmia esikoisromaanistaan Alaska (WSOY, 2016). Palkittu runoilija ja kriitikoiden ylistämä […]

Asiakas tulee jossain päin Suomea kirjastoon kysymään kirjaston e-aineistoista. Häntä vastassa on kirjastoalan ammattilainen, joka osaa neuvoa asiakasta kirjaston omien e-aineistokokoelmien käyttöön. Kirjastossa on riittävä kokoelma e-aineistoja: e-kirjoja, e-äänikirjoja, e-lehtiä, […]

Yleisten kirjastojen konsortio etsii ja neuvottelee uusia e-palveluita jäsenilleen ja koordinoi e-aineistojen yhteishankintaa, tiedottaa uusista kirjastoille tarjolla olevista e-aineistoista, järjestää palvelujen arviointiryhmiä, kerää saadut kokemukset ja jakaa muille konsortion jäsenille. […]

Digitaalisten julkaisujen jakelu on uutta yleisissä kirjastoissa. E-kirjojen lainaamiseen kaikille avoimissa yleisissä kirjastoissa on etsitty pelisääntöjä yhteistyössä kotimaisten kustantajien, aineistonvälittäjien ja e-aineistoalustojen tuottajien kanssa. Yhteistyötä tehdään myös Kansalliskirjaston ja FinElibin […]

Live-streamtallenne tietojohtamisen koulutuspäivästä, jossa kirjastopalveluiden johtaja Mikko Vainio Vantaan kaupunginkirjastosta piti esityksen ”Miten kehität kirjastoa kun rahat ovat vähissä?” ”Tietojohtaminen ja kirjaston vaikuttavuus julkisena palveluna” –koulutuspäivässä käsiteltiin kirjaston johtamista osana […]

Live-streamtallenne tietojohtamisen koulutuspäivästä, jossa erityisasiantuntija Johanna Selkee Kuntaliitosta piti esityksen ”Hyvinvointikertomus ja kirjastot”. ”Tietojohtaminen ja kirjaston vaikuttavuus julkisena palveluna” –koulutuspäivässä käsiteltiin kirjaston johtamista osana kuntakontekstia. Koulutuksen tavoitteena oli hahmottaa, miten […]

Live-streamtallenne tietojohtamisen koulutuspäivästä, jossa tutkimusjohtaja Harri Laihonen Tampereen yliopistosta piti esityksen ”Tieto strategian tukena Tampere/Turku/Espoo”. ”Tietojohtaminen ja kirjaston vaikuttavuus julkisena palveluna” –koulutuspäivässä käsiteltiin kirjaston johtamista osana kuntakontekstia. Koulutuksen tavoitteena oli […]

Live-streamtallenne tietojohtamisen koulutuspäivästä, jossa tutkimusjohtaja Harri Laihonen Tampereen yliopistosta piti asiantuntijapuheenvuoron ”Mitä tietojohtamisella tarkoitetaan?” ”Tietojohtaminen ja kirjaston vaikuttavuus julkisena palveluna” –koulutuspäivässä käsiteltiin kirjaston johtamista osana kuntakontekstia. Koulutuksen tavoitteena oli hahmottaa, […]

Live-streamtallenne tietojohtamisen koulutuspäivästä, jossa ylitarkastaja Antti Seppänen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta piti koulutuspäivän avauspuheenvuoron. Video sisältää myös osallistujille annetun tehtävän purkamiskierroksen, jossa osallistujat vastaavat mikä on se tieto, jota he tarvitsevat ja […]

Oulun pääkirjaston musiikkiosaston yhteyteen avataan sarjakuvakirjasto Sarjasto. Avajaisia juhlitaan torstaina 3.11. klo 18-22 #kirjastoklubilla. Avajaisten ohjelmassa on sarjakuvanäyttelyitä, sarjakuvavisa sekä illan livebändinä Liverbox. Halukkaat pääsevät kokeilemaan 3D-piirtämistä. Video on tuotu […]

Tietokirjailija, kolumnisti, toimittaja ja pappi Jaakko Heinimäki kertoo Kirjastokaistan ”Kolme kysymystä kirjastosta” -sarjassa ensimmäisen kirjastomuistonsa, vastaa miksi kirjastoja tarvitaan ja kuvailee kolmella sanalla kirjastoa. Ohjelma on kuvattu Messukeskuksessa Helsingin kirjamessuilla […]

KultTV #71: Elämäkerta, Sami Yaffa! Kimmo Miettinen ja JP Koskinen puhuvat kirjoista ja kulttuurista. KultTV on JP Koskisen ja Kimmo Miettisen perustama TV-kanava, jota eivät sido mitkään säännöt. Kanavalla puhutaan kulttuurista […]

Helsingin pääkirjasto eli Pasilan kirjasto juhlii 30-vuotista taivaltaan vuonna 2016. Pääkirjastoksi suunniteltu Pasilan kirjasto avattiin suurelle yleisölle 22.12.1986. Pasilan kirjaston juhlavideossa ääneen pääsee joukko kirjaston nykyisiä ja entisiä työntekijöitä, kielikahvilan […]

Vloggaava lukukoira Sylvi pitää kummitusjutuista. Jännä kirja saa Sylvin toivomaan, että hänellekin tapahtuisi jotain jännää. Eipä aikaakaan, niin Sylvi on keskellä seikkailua. Kummitteleeko kirjastossa? Videossa Lukukoira Sylvi ja kummitusjuttu. Lukukoira […]

Anna Kortelainen esiintyi lokakuun 2016 Nuoren Voiman Liiton Prosak-proosaklubilla Kansallisteatterin Lavaklubilla Helsingissä. Videossa Marko Gustafsson haastattelee Kortelaista, joka lukee myös katkelmia romaanistaan Siemen (Tammi). Kirjastokaistan tuottamat proosaklubivideot ovat katsottavissa myös […]

Jukka Viikilä esiintyi lokakuun 2016 Nuoren Voiman Liiton Prosak-proosaklubilla Kansallisteatterin Lavaklubilla Helsingissä. Videossa Marko Gustafsson haastattelee Viikilää, joka lukee myös katkelmia romaanistaan Akvarellejä Engelin kaupungista (Gummerus, 2016). Viikilän ensimmäinen romaani, Akvarelleja […]

Ylen Ison Pajan seminaarissa tuotetussa ohjelmassa tavataan tubettaja Joona Puhakka, Mediakasvatuskeskus Metkan toiminnanjohtaja Meri Seistola ja Yle Kioskin vastaava tuottaja Antti Hirvonen.