Tags: tilat

Kirjastojen tarjoamat tilat luovat puitteet oleskeluun, viihtymiseen, työskentelyyn ja hiljaisuuteen. Ne ovat myös kulttuurien kohtaamispaikkoja. Kirjastotilojen mahdollisuuksista kertovat Oulun kaupunginkirjaston kirjastotoimen johtaja Pirkko Lindberg ja kulttuurilautakunnan jäsen Pasi Laukka. Pirkko […]

Tuulia Kappas Tampereen kaupunginkirjastosta pitää Tampereen puheenvuoron 25.5.2021 ”Parasta palvelua omatoimisesti” -hankkeen päätöswebinaarissa. Tuulia Kappas kertoo osuudessaan mitä Tampereella on tehty hankkeen tiimoilta yhdessä asiakkaiden kanssa. Webinaarissa koottiin hankkeen kokemuksia, […]

Kirjastotoimen johtaja Tuula Haavisto piti esityksen Mitä kuuluu keskustakirjastolle? -lehdistötilaisuudessa 24.5.2016. Keskustakirjastohankkeen etenemisestä kertova tilaisuus pidettiin Kirjasto 10:ssä ennen sitä seurannutta keskustakirjaston peruskiven muuraustilaisuutta kirjaston tontilla Töölönlahdella. Haavisto kertoi keskustakirjaston […]

Livestream-tallenne keskuskirjastokokouksesta, joka järjestettiin 29.1.2015 Pasilan kirjastossa Helsingissä. Kirjastotoimen johtaja Tuula Haavisto esittelee uuden Keskustakirjaston suunnitelmia ja kertoo päätöksenteon taustoja ja vaiheita. Edellisenä iltana (28.1.2015) kaupunginvaltuusto hyväkysi kaupunginhallituksen esityksen Keskustakirjaston […]

Kirjastopedagogi Timo Ylönen Espoon kaupunginkirjastosta pitää esityksen ”Nuoret VR-maailmassa – kokemuksia Sellon kirjaston Pointista”. Esitys on osa ”Virtuaalitodellisuus käyttöön joka kirjastoon” -seminaaria, joka lähetetiin Helsingin keskustakirjasto Oodista 15.2.2022. Seminaarissa oli […]

Seinäjoen kaupunginkirjasto saa uuden pääkirjastorakennuksen. Alvar Aallon kirjastorakennuksen lähelle rakennettava kirjaston laajennusuudisrakennus otetaan käyttöön alkuvuodesta 2012. Pääsimme tutustumaan uudisrakennuksen työmaalle Seinäjoen kirjastotoimen johtaja Mervi Heikkilän opastuksella. Mervi kertoo haastattelussa mm. […]

Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastotoimen johtaja Mervi Heikkilä esitteli Seinäjoen kirjastohanketta 28.1.2010 pidetyssä keskuskirjastokokouksessa Pasilan kirjastossa Helsingissä. Hanke käsittää 1965 valmistuneen Alvar Aallon suunnitteleman kirjastorakennuksen remontin sekä uudisrakennushankkeen. Kuvaus ja editointi: Tuomas […]

Livestream-tallenne E-aineistot näkyväksi kirjastotilassa -päätösseminaarista, joka pidettiin Pasilan kirjastossa Helsingissä 2.6.2014. Tässä videossa palvelumuotoilija Sanni Koffert Helsingin kaupunginkirjastosta kertoo havainnoistaan ja ideoistaan siitä miten E-aineistot saadaan näkyväksi erilaisissa kirjastotiloissa. Helsingin […]

AVI Kirjastotoimen 18.11.2022 järjestämän ”Kirjastot ja sananvapaus” -webinaarin viimeisessä osuudessa tarkasteltiin sananvapautta eri näkökulmista kirjastotyössä. Osuudessa alustivat: Sananvapaus ja kirjaston tilat palvelupäällikkö Riitta Kangas, Joensuun seutukirjasto Aineistovalinta ja arvomaailmat palvelupäällikkö […]

Päivi Almgrenin ja Päivi Jokitalon Kirjasto 2011 on yksi Avaimen syyskauden 2010 kirjastoalan virkeistä uutuuskirjoista. Tekijät itse luonnehtivat kirjaa vihjekirjaksi, joka ei pelasta kirjastoja, mutta esittelee valopilkkuja ja kirjastotyön mausteita, […]

Teams-tallenne, jossa Outi Ugas ja Elina Levula Positive Impactista pitävät esityksen ”Kirjaston hiilijalanjälki ja -kädenjälki”. Esitys on osa Yleisten kirjastojen ympäristötietoisuus 2020-luvulle -hankkeen 28.4.2021 järjestämää ”Kirjastojen uudet ympäristötyökalut” -webinaaria. Webinaarin […]

Ari Ojanperä Laajasalon opistosta esittelee Myllypuron mediakirjaston tiloja ja palveluita sekä haastattelee henkilökuntaa. Laajasalon opiston radio-opiskelijoiden Lainausmerkit esittelivät Helsingin kaupunginkirjastoa ja sen palveluita. Lainausmerkit kuultiin Radio Iistsaidissa ja Kaupunkiradiossa vuosina […]

Helsingin kaupunginkirjasto avasi 1.4.2005 Helsingin keskustassa Pääpostitalossa uuden toimipisteen, Kirjasto 10:n. Se tarjoaa musiikkia ja tietotekniikkaa sekä niihin liittyviä palveluita. Huhtikuussa 2010 vietetään Kirjasto 10:n viisivuotisjuhlaa. Ovista on virrannut huikea […]

Livestream-tallenne 24.1.2018 järjestetystä Hyvää tilaa! -koulutuspäivästä. Videossa toimintavastaava Mikko Leppävuori Nuorten Palvelu ry:stä pitää esityksen ”Myös nuorten reviiriä? Yhdyspintaa lasten ja nuorten kohtaamiseen”. Koulutuspäivä pidettiin Tampereen pääkirjasto Metsossa, ja päivän […]

Marja Huuhtanen Lahden kaupunginkirjastosta pitää Lahden puheenvuoron 25.5.2021 ”Parasta palvelua omatoimisesti” -hankkeen päätöswebinaarissa. Marja Huuhtanen kertoo näkemyksiään omatoimisuudesta palveluna, asiakkaiden osallistamisesta ja kumppanuksien luomisesta hankkeessa mukanaolon kokemusten pohjalta. Webinaarissa koottiin […]

Livestream-tallenne E-aineistot näkyväksi kirjastotilassa -päätösseminaarista, joka pidettiin Pasilan kirjastossa Helsingissä 2.6.2014. Tässä videossa informaatikko Marja Hjelt Helsingin kaupunginkirjastosta puhuu aiheesta ”E-lehdet näkyvyväksi kirjastotilassa”. Helsingin kaupunginkirjasto – Yleisten kirjastojen keskuskirjastolla on […]

Laura Euro Espoon kaupunginkirjastosta pitää puheenvuoron ”Käytännön kokemuksia osallisuustyöstä” 25.5.2021 ”Parasta palvelua omatoimisesti” -hankkeen päätöswebinaarissa. Laura Euro kertoo osuudessaan Espoon kaupunginkirjaston kokemuksista asukkaiden kanssa yhdessä palvelujen suunnittelemisesta. Webinaarissa koottiin hankkeen […]

Kajaanin kirjastotoimenjohtaja Erkki Romppainen kertoo, ettei talouden taantuma näy suoraan kirjaston lainaus- ja kävijäluvuissa Kajaanissa. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Toimittaja: Riitta Taarasti Kuvaus: […]

Lähde kierrokselle Kansalliskirjaston upeisiin tiloihin yhdessä Esko Rahikaisen ja Helena Hiltusen kanssa Kirjastouria-sarjan ensimmäisessä osassa. Kirjastokaistan Kirjastouria on ohjelmasarja, jossa pitkän kirjastouran tehneet henkilöt kertovat kymmenminuuttisissa ohjelmissa urastaan sekä ajatuksistaan […]

Jokainen päivä on kirjaston päivä, mutta teemapäivänä sitä vietetään 19. maaliskuuta. Kirjasto on rohkea vaikuttaja suomalaisessa yhteiskunnassa. Kirjaston päivä on myös tasa-arvon ja Minna Canthin päivä. Kirjaston päivä kertoo kirjastojen […]

Kirjastojen maa on matkakirjan muotoon kirjoitettu kertomus ”Kirjastojen miehen” ja hänen pienen seurueensa hilpeistä mutta tositarkoituksella tehdyistä matkoista suomalaisiin yleisiin kirjastoihin. Matkojen myötä Suomen kartalle piirtyy reitti, joka kulkee yli […]

Antero Alhonen Laajasalon opistosta haastattelee Pasilan kirjaston aikuistenosaston osastonjohtaja Tiina Tarvosta. Laajasalon opiston radio-opiskelijoiden Lainausmerkit esittelivät Helsingin kaupunginkirjastoa ja sen palveluita. Lainausmerkit kuultiin Radio Iistsaidissa ja Kaupunkiradiossa vuosina 2009-2012. Tekijä: […]

Yleisten kirjastojen neuvosto on saanut valmiiksi päättäjille suunnatun version strategiasta vuosille 2010-2015. Päättäjäversiosta on tehty myös painotuote, jonka graafinen asu on Jii Roikosen suunnittelema. Esite levitetään kuntien kaikille päättäjille valtuustoissa […]

Kaisa Eranti Laajasalon opistosta haastattelee Kirjsato 10:n palveluesimies Nadia Lundia. Laajasalon opiston radio-opiskelijoiden Lainausmerkit esittelivät Helsingin kaupunginkirjastoa ja sen palveluita. Lainausmerkit kuultiin Radio Iistsaidissa ja Kaupunkiradiossa vuosina 2009-2012. Tekijä: Kaisa […]

Livestream-tallenne Omatoimikirjastopäivästä, joka pidettiin Iitin kunnanviraston valtuustosalissa 21.11.2018. Kirjastopalvelupäällikkö Katariina Lauronen Espoon kaupunginkirjastosta pitää videolla esityksen ”Toimivan omatoimikirjaston kulmakivet?” Koulutuksen järjesti Lahden kaupunginkirjaston alueellinen kehittämistehtävä. Video on tuotu Kirjastokaistalle Lahden AKE:n YouTube-kanavalta. Lisätietoja: […]

Verkostopäällikkö Katariina Ervasti Vantaa kaupunginkirjastosta pitää esityksen ”Yhteinen virtuaalimaailmamme –hanke pähkinänkuoressa”. Esitys on osa ”Virtuaalitodellisuus käyttöön joka kirjastoon” -seminaaria, joka lähetetiin Helsingin keskustakirjasto Oodista 15.2.2022. Ervastin esitys avaa hankkeen lähtökohtia […]

Kari Pohjola Turun kaupunginkirjastosta pitää puheenvuoron ”Omatoimikirjastosta monitoimikirjastoksi” 25.5.2021 ”Parasta palvelua omatoimisesti” -hankkeen päätöswebinaarissa. Kari Pohjola puhuu osuudessaan Turun kokemuksista ja selvitystyöstä omatoimikirjastojen roolista. Webinaarissa koottiin hankkeen kokemuksia, esiteltiin asiakasosallistamisen […]

Livestream-tallenne, jossa palvelupäällikkö Kari Pohjola Turun kaupunginkirjastosta pitää esityksen ”Omatoimikirjastosta monitoimikirjastoksi”. Esitys on osa aluehallintoviraston ”Aukiolosta yhteisöllisyyteen – ajankohtaista omatoimikirjastoista” -koulutuspäivää, joka järjestettiin Sokos Hotelli Pasilassa 31.10.2019. Mitä muuta omatoimikirjasto […]

Livestream-tallenne, jossa palvelupäällikkö Kari Lämsä Helsingin kaupunginkirjastosta pitää esityksen ”Kirjaston tilojen ja palveluiden uudet muodot”. Opetus- ja kulttuuriministeriön Kirjastopäivät kokoaa kirjastoammattilaisia yhteen. Vuoden 2018 Kirjastopäivät järjestettiin 7.11. ja 8.11. Säätytalolla […]

Teams-tallenne, jossa Kari Blomster Iin kunnankirjastosta pitää esityksen ”Tuolijumppaa, elokuvia ja muovijätettä! Asiaa pienen kirjaston tapahtumista.” Kari Blomster kertoo esityksessään Hailuodon kirjaston tapahtumatoiminnasta ja herättää keskustelua mm. tapahtumien tilastoinnista ja […]