Kirjallisuus-kategoriasta löydät kirjailijoiden haastatteluja, kirjavinkkauksia, lukukampanjavideoita sekä muita lukemiseen, kirjoittamiseen ja kirjoihin liittyviä ohjelmia.

Sivupiirin Henriika vinkkaa erilaisia nuortenkirjoja. Lukuvinkkinä Holly Bournen Vuosikirja (Gummerus, 2021). Kirjan on suomentanut Kristiina Vaara. Mukana vinkkivideoilla on myös Henriikan Astrid-koira. Koulun lehden toimittaja Paige on tottunut elämään tekaistuiden […]

Livestream-tallenne Vuosaaren kirjastossa Helsingissä 17.4.2018 järjestetystä Lukuviikon yleisötilaisuudesta. Miltä lavarunous näyttää ja kuulostaa ja miten sitä voi itse luoda? Kolme kiitettyä lavarunouden ammattilaista, Aura Nurmi, Elsa Tölli ja Juho Kuusi, […]

Vinkkari Annukka Saramäki Hervannan kirjastosta Tampereelta vinkkaa luettavaa nuorille. Lukuvinkkinä Becky Albertallin ”Minä, Simon, Homo Sapiens” (Otava, 2017). Kirjan on suomentanut Lotta Sonninen. Onko kaikkien pakko tulla kaapista? Riemastuttava ja […]

Kirja, joka kolahti -lukuvinkkinä Arto Mellerin Schlaageriseppele. Lukuvinkin antaa Anneli Ketonen. Lukuvinkki on kuvattu kesäkuussa 2015 Seinäjoen kokous- ja kongressikeskuksessa. Schlaageriseppele (Otava, 1978) on Arto Mellerin esikoiskokoelma. Lisätietoja: Kaikki Kirja, […]

Murhia, väkivaltaa, huumeita. Mikä true crime -kirjallisuudessa kiehtoo? Millaisia metodeja true crime -kirjailijat käyttävät tiedonkeruussa? Entä miten tosielämän rikoksista kirjoitetaan eettisesti? Tietokirjafestivaaleilla 31.8.2023 aiheesta keskustelevat Niko Rantsi, Susanna Reinboth ja […]

Tietokirjaraati ruoti vuoden 2023 Tietokirjafestivaalin viimeisessä osuudessa 31.8.2023 viittä ajankohtaista tietoteosta. Raadissa olivat mukana Kaarina Hazard, Jussi Lähde, Anna-Stina Nykänen ja Mikko Pelttari. Juontajana Anne Rutanen. Kaksipäiväinen Suomen tietokirjailijat ry:n […]

Miten fiktiossa näkyvät todelliset tapahtumat? Kuinka kaunokirjailijat hyödyntävät tietoteoksia taustamateriaalinaan? Tietokirjafestivaaleilla 31.8.2023 aiheesta keskustelevat Anneli Kanto, JP Koskinen ja Tuomas Kyrö. Juontajana Pietari Kylmälä. Kaksipäiväinen Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjafestivaali pidettiin […]

Nykyihmisten työ ja vapaa-aika täyttyvät informaatiotulvasta. Erilaisia keskittymishäiriöitä diagnosoidaan aiempaa enemmän niin lapsilla kuin aikuisilla. Miten löytää kadonnut keskittymiskyky? Tietokirjafestivaaleilla 31.8.2023 aiheesta keskustelevat Lauri Järvilehto, Virpi Kalakoski ja Kirsti Lonka. […]

Megatrendit ja hiljaiset signaalit auttavat ymmärtämään maailmaa ja ennustamaan tulevaa. Mitkä ilmiöt korostuvat tässä ajassa, entä millaiseen maailmaan olemme matkalla? Tietokirjafestivaaleilla 31.8.2023 aiheesta keskustelevat Pauli Komonen, Sanna Rekola ja Otto […]

Millaisia ylisukupolvisia kokemuksia kannamme mukanamme? Miten esivanhempien kokemukset vaikuttavat tuleviin polviin? Millaista on tutkia oman sukunsa historiaa? Tietokirjafestivaaleilla 31.8.2023 aiheesta keskustelevat Katarina Baer, Silja Koivisto ja Juho Saari. Juontajana Petri […]

Elämme keskellä tekoälyn tuomaa teknologista mullistusta. Miten se vaikuttaa ihmisten tulevaisuuteen? Miten tietokirjailijan kannattaa varautua tekoälyn aikaan? Tietokirjafestivaaleilla 31.8.2023 aiheesta keskustelevat Petteri Järvinen, Minna Ruckenstein ja Timo Tossavainen. Juontajana Immo […]

Miten poliitikko Erkki Tuomiojasta tuli tietokirjailija? Tietokirjafestivaaleilla 31.8.2023 Tuomiojaa haastattelee Pirjo Hiidenmaa. Kaksipäiväinen Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjafestivaali pidettiin 30.–31.8.2023 Tieteiden talolla Helsingissä. Tapahtuma oli yleisölle avoin ja maksuton. Kirjastokaista lähetti […]

Räppäri F on mukana matkallasi Lukulomalle! Miten hänen oma lukumatkansa alkoi ja millaisia vinkkejä hänellä on lukumatkaajille? Katso video, joka on kuvattu Helsingin keskustakirjasto Oodissa syyskuussa 2021. Kirja-alan järjestöjen yhteinen […]

Elina Hirvonen esiintyi elokuussa 2010 Prosak-proosaklubilla, joka järjestettiin Hämeenlinnan Suisto-klubilla Kirjan aika -festivaalien yhteydessä. Elina Hirvonen luki klubilla uutta Avaimen kustantamaa teostaan Kauimpana kuolemasta. Prosak-proosaklubeja järjestää Nuoren voiman liitto. Prosak-klubeja […]

Sivupiirin Henriika vinkkaa erilaisia nuortenkirjoja. Lukuvinkkinä Siiri Enorannan Kesämyrsky (WSOY, 2020). Mukana vinkkivideoilla on myös Henriikan Astrid-koira. Finlandia-voittajan viiltävä romaani viattomuuden lopusta. Petos, murha ja julmaa peliä rakkaudella. Ylellisiä kattokruunuja, […]

Kirjasto vilahtelee silloin tällöin tapahtumapaikkana kirjoissa ja elokuvissa. Sipoolainen kirjailija Markus Majaluoma marssitti uudessa lastenkirjassaan kokonaisen sirkuksen kirjastoon. Esimakua ”Sirkus saapuu kirjastoon” -teoksen tunnelmiin päästiin maistelemaan Sipoon pääkirjastossa Sipoon kunnankirjaston […]

Heikki Turunen esiintyi marraskuun 2014 Nuoren Voiman Liiton Prosak-proosaklubilla Kansallisteatterin Lavaklubilla Helsingissä. Videossa Marko Gustafsson haastattelee Turusta, joka lukee myös katkelmia hänen uusimmasta teoksestaan ”Karjalan kuningas”, joka saattaa päätökseen Turusen […]

Olli Jalonen kertoo Turun Kirjamessuilta suoralähetetyssä haastattelussa kirjastaan Taivaanpallo (Otava, 2018). 
Haastattelussa avataan maailmaa ja aikaa, josta Taivaanpallo kertoo. Jalosen haastattelijana on Antti Korhonen. Tähtitieteilijän oppipojan tie vie Saint Helenan saarelta […]

Kirjailija Elina Hirvonen kertoi teoksistaan ja vastasi katsojien kysymyksiin virtuaalivierailulla, joka järjestettiin 14.4.2020. Kyseessä oli Lukukeskuksen, Kirjastokaistan ja Valkeakosken kaupunginkirjaston yhdessä järjestämä virtuaalivierailu. Lukukeskus on järjestänyt kirjailijoiden virtuaalivierailuja kirjastoihin ja […]

Sivupiirin Henriika vinkkaa erilaisia nuortenkirjoja. Lukuvinkkinä Marja-Leena Tiaisen Hotelli Desperado (Icasos, 2021). Mukana vinkkivideoilla on myös Henriikan Astrid-koira. Daniel ja Isla tapaavat syksyisessä Ateenassa. Isla on elänyt suojattua elämää Suomessa, […]

Kirja, joka kolahti -lukuvinkkinä Terry Pratchettin Viimeinen manner. Kirjan on suomentanut Mika Kivimäki. Lukuvinkin antaa Nuutti Lindroos. Lukuvinkki on kuvattu toukokuussa 2016 Luostarivuoren koululla Turussa. Viimeinen manner on pratchettmaisen hykerryttävä […]

Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi piti Fiktiopäivä goes retro! -päivässä Tampereella puheenvuoron suomalaisesta nykykirjallisuudesta. Papinniemi tarjoili kuulijoille matkan viime vuosien suomalaisen kaunokirjallisuuden kohokohtiin Parnasson kansikuvien viitoittamana. Kirjastokaista oli paikalla tallentamassa Papinniemen […]

Vinkkari Annukka Saramäki Hervannan kirjastosta Tampereelta vinkkaa luettavaa nuorille. Lukuvinkkinä E. Lockhartin Me olimme valehtelijoita (WSOY, 2021). Kirjan on suomentanut Riina Vuokko. Sinclairin kaunis, rikas ja menestynyt perhe vietti täydellisiä […]

Koneen Säätiön rahoittama Suomentajat lukijoiden luo -hanke ehti järjestää 170 suomentajien vierailua yleisiin kirjastoihin eri puolille maata vuosien 2018 ja 2019 aikana. Koska kirjastovierailuja ei voi järjestää pandemiatilanteen vuoksi, suomentaja, […]

Laura Gustafsson esiintyi helmikuussa 2012 Nuoren Voiman Liiton Prosak-proosaklubilla ravintola Dubrovnikissa Helsingissä. Laura Gustafsson luki proosaklubilla teostaan Huorasatu. Prosak-klubeja järjestettiin vuosina 2008-2017. Aluksi proosaklubit pidettiin ravintola Dubrovnikissa, josta ne siirtyivät […]

Valtakunnallista lukemisen teemaviikkoa vietetään kouluissa ja kirjastoissa jälleen huhtikuussa, samalla viikolla Kirjan ja ruusun päivän kanssa. Lukukeskuksen järjestämä Lukuviikko sisältää tänä vuonna aiempaa enemmän faktaa, innostavia kilpailuja ja osallistavaa materiaalia […]

Tuomas Kyrö esiintyi toukokuussa 2010 Prosak-klubilla ravintola Dubrovnikissa Helsingissä. Kirjastokaista oli mukana proosaklubilla, jota koordinoi ja järjestää Nuoren Voiman Liitto. Illan aikana Tuomas Kyrö luki teostaan Mielensäpahoittaja. Tässä videossa Kyrö […]

Syyllisyys ja häpeä ovat edelleen aiheina kotimaisissa kirjoissa. Tunnemmeko vieläkin samanlaista syyllisyyttä menneiden sukupolvien teoista kuin aiemmin? Ovatko yhteiskunnan ristiriidat liudentuneet ja vastakohdat tasoittuneet niin, etteivät meitä enää sido samanlaiset […]

Sivupiirin Henriika vinkkaa erilaisia nuortenkirjoja. Lukuvinkkinä Siiri Enorannan Maailmantyttäret (WSOY, 2022). Mukana vinkkivideoilla on myös Henriikan Astrid-koira. ”Me oltiin enemmän tai vähemmän orpoja, ja me päätettiin enemmän tai vähemmän pelastaa […]

Kirja, joka kolahti -lukuvinkkinä Pirkko Saision Punainen erokirja. Lukuvinkin antaa Mathilda Mynttinen. Lukuvinkki on kuvattu marraskuussa 2015 Kallion kirjastossa Helsingissä. Punainen erokirja (WSOY, 2003) on omaelämäkerrallisen trilogian viimeinen osa. Saisio […]