Tags: Kirjasto kaikille -hanke

Erikoiskirjastonhoitaja Raisa Alameri kertoo kokemuksistaan lukuterapiakoira Börjen ohjaajana. Lukukoiran tehtävänä on kuunnella. Koira ei arvostele eikä korjaa, vaan se kannustaa läsnäolollaan. Lukemisen esteiden väistyttyä ihmiset saavat iloa elämäänsä lukemisesta ja […]

Tutkija Johanna Korkeamäki Kuntoutussäätiöstä kertoo, miksi painetun tekstin lukeminen on osalle ihmisiä mahdotonta ja avaa lukivaikeuksien taustaa ja faktoja. Celia-kirjaston Kirjasto kaikille -kumppanuusprojektin tavoitteena on syventää Celia-kirjaston ja yleisten kirjastojen […]

Kirsi sairastui joitain vuosia sitten aivohalvaukseen, jonka seurauksena hän menetti puhekykynsä ja lukutaitonsa. Kirsi on kuntoutunut vauhdilla. Hän on pitänyt aina lukemisesta ja kirjoista. Kaunokirjallisuuden harrastaminen on voinut jatkua äänikirjojen […]

Kangasniemen kirjasto toimii aktiivisesti Celia-kirjaston kumppanuuskirjastona. Kirjastonhoitaja Sari Tulla pitää arvokkaana, että lähikirjasto voi toimia Celian aineistojen välittäjänä. Näin lähikirjaston käyttäjien asiakkuus säilyy nimenomaan siinä omassa tutussa kirjastossa. Sari Tulla […]

Vuoden 2015 Celia-palkinto on myönnetty Turun kaupunginkirjastolle. Palkinnon luovutti Celia-kirjaston kirjastonjohtaja Marketta Ryömä opetus- ja kulttuuriministeriön Kirjastopäivillä Helsingissä 24.11.2015. Celia-palkinto myönnetään yleiselle kirjastolle tai kirjastokimpalle, joka on edistänyt toiminnallaan merkittävällä […]

Celia-kirjasto antoi asiakkailleen mahdollisuuden lähettää kysymyksiä liittyen valtakunnalliseen Kirjasto kaikille -hankkeeseen. Tässä äänimuotoisessa infopaketissa he vastaavat näihin kysymyksiin. Mukana on myös paljon yleistä tietoa projektista ja siihen liittyvistä käytännön kokemuksista […]

Lue kirjaa kuuntelemalla! Celia-kirjaston tuottamia äänikirjoja saa nyt lähikirjastoista. Näytteenä H.G. Wells: Näkymätön mies. Kirjasto kaikille -projekti syvensi Celian ja yleisten kirjastojen yhteistyötä. Projekti käynnistyi lokakuussa 2013 ja päättyi vuoden 2015 […]

Lue kirjaa kuuntelemalla! Celia-kirjaston tuottamia äänikirjoja saa nyt lähikirjastoista. Näytteenä Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus. Kirjasto kaikille -projekti syvensi Celian ja yleisten kirjastojen yhteistyötä. Projekti käynnistyi lokakuussa 2013 ja päättyi vuoden […]