Keskustakirjastoa rakentamassa: Tuula Haavisto

Kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto vetää keskustakirjaston suunnittelua kirjaston osalta. Kirjasto vastaa talon toiminnallisen ja sisällöllisen konseptin toteutuksesta. Paraikaa tekeillä oleva hankesuunnitelma muodostaa keskustakirjaston toiminnallisen konseptin kehikon. Hankesuunnitelmaa on valmisteltu yhdessä kirjaston eriteemaisten kehittämisryhmien kanssa ja se valmistuu syyskuuhun 2014 mennessä.

”Haastavinta on se, että pitää kehitellä jotakin, mikä on aivan käden ulottuvilla, mutta jota kukaan ei ole vielä saanut sanoiksi”, sanoo Haavisto. Nyt tehtävät ratkaisut eivät saa olla vanhentuneita 4-5 vuoden päästä, kun talo valmistuu, vaan niiden täytyy kestää aikaa.

”Keskustakirjasto on runsauden sarvi, mistä jokainen voi ammentaa sitä, mitä itse sattuu sillä kertaa tarvitsemaan. Rahaa seinästä ilman vastinetta sieltä ei saa, mutta melkein kaikkea muuta. Sitä paitsi siitä tulee kaunis rakennus”, kuvailee Haavisto uuden kirjaston roolia ja antia.

Lisätietoja:
Keskustakirjasto-sivusto

Toimittaja: Riitta Taarasti
Kuvaajat: Tuomas Lipponen ja Panu Somerma
Leikkaaja: Tuomas Lipponen
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2014

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

Kommentoi