Kavan kirjasto

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kirjasto on maan suurin elokuva-alan tietokeskus, joka on vapaasti kaikkien käytettävissä. Kirjoja, äänitteitä ja lehtiä voi etsiä itse ja lehtileikekansiot ja pienpainatteet noudetaan pyynnöstä. Kirjastossa ovat käytettävissä myös arkiston kokoelmatietokanta ja mahdollisuus tutkia elokuvien oheismateriaaleja, kuten käsikirjoituksia. Helsingin Sörnäisissä sijaitsevassa kirjastossa ovat katsottavissa myös Radio- ja televisioarkiston ohjelmat, kotimaisen filmikokoelman digitoidut elokuvat ja Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Kavan kirjasto (Kavi vuoden 2014 alusta alkaen) on osa Kansallista audiovisuaalista arkistoa, joka säilyttää kotimaista elokuva-, televisio- ja radiokulttuuria.

Suomessa on yleisten ja tieteellisten kirjastojen ohella satoja erikoiskirjastoja. Monet näistä ovat kokoelmineen ja palveluineen avoimia kaikille tiedon ja elämysten tarvitsijoille. Kirjastokaista ja erikoiskirjastot tuottavat ohjelmasarjaa, jonka kussakin osassa esitellään yksi erikoiskirjasto tiloineen ja palveluineen. Tämä ohjelma on osa tuottamaamme Erikoiskirjasto esittelyssä -sarjaa. Kirjastonhoitaja Timo Matoniemi esittelee ohjelmassa Kavan kirjastoa.

Lisätietoa:
Kavan kirjasto

Tietoa erikoiskirjastoista Kirjastot.fi-sivustolla
Erikoiskirjasto esittelyssä -sarja

Tuottaja ja toimittaja: Riitta Taarasti
Ohjaus: Tuomas Lipponen
Kuvaus: Tuomas Lipponen ja Panu Somerma
Editointi: Toni Anttila
Grafiikat: Harri Oksanen
Musiikki: Gymnopedie No. 1 (incompetech.com)
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2013

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

Kommentoi