Syysloma on lukuloma – luetaan yhdessä

CC-painike: ohjelmaan saatavilla tekstitys.

Periaatteen Nainen on bloggaava helsinkiläinen kolmen pojan äiti Milla. Äidin ja poikien lisäksi blogissa pyörii myös perheen rescuekoira Tassu. Perhe on mukana Lukuloma-kampanjassa. Perheessä luetaan paljon. Ulkomailla asuessa kirjat pitivät myös huolta, että poikien suomen kieli pysyi monipuolisena. Nyt, kun ei pysty reissaamaan, perhe matkustaa kirjojen kanssa.

Koulujen syyslomalla perheitä kannustetaan viettämään lukulomaa lukemalla yhdessä. Kirja-alan järjestöjen yhteiskampanja toteutetaan nyt toista kertaa, ja tänä vuonna kampanja näkyy verkossa ja kuuluu radiossa. Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko tukee kampanjaa.

Kirja-alan keskeiset järjestöt korostavat Lukuloma-kampanjassaan lukemista koko perheen yhteisenä harrastuksena. Erityisesti korona-aikana lomamatkalle on turvallisinta lähteä kirjan siivin.

Kampanjan taustalla on Suomen kirja-alan järjestöjen huoli lukuinnon ja lukemisharrastuksen laskusta. Innoittajana ovat Ruotsin menestyksekkäät kokemukset vastaavasta muutoksesta muutama vuosi sitten (Läslov.se). Lukuloma on osa Opetushallituksen Lukuliikettä, joka tukee lasten ja nuorten sekä aikuisten lukemista ja lukuintoa.

Mukana ovat Kirjailijaliitto, Kirjakauppaliitto, Kirjasampo, Lukukeskus, Lukuliike, Opetushallitus, Suomen Kirjastoseura, Suomen Kirjasäätiö, Suomen Kustannusyhdistys, Suomen Tietokirjailijat ja Äidinkielen opettajain liitto.

Lisätietoja:
Lukuloman verkkosivut
Lukuvinkkejä lapsille Lukemo-sivustolla
Lukuvinkkejä nuorille Sivupiirissä
Lukuvinkkejä aikuisille Kirjasammossa
Periaatteen Nainen -blogi
Lukuloma-videoita ruotsiksi
Katso lisää suomenkielisiä Lukuloma-videoita

Löydät videon myös muista Kirjastokaistan kanavista:
Facebook-video
YouTube-video

Kuvaus, editointi ja animointi: Mikko Helander
Tuottaja ja toimittaja: Riitta Taarasti
Musiikki: Storyblocks.com
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2020

Kommentoi