Kurkistus kulisseihin -kategoriasta löydät ohjelmasarjan, joka kuuluu Kirjastokaistan varhaisiin tuotantoihin. Lapsille suunnatun Kurkistus kulisseihin -sarjan lyhyissä videoissa esitellään kirjaston palveluita ja sitä mitä henkilökunta kirjastossa tekee.  Lahden kaupunginkirjaston kanssa yhteistyönä tuotettu 12-osainen sarja toteutettiin vuosina 2010-2011.

Olli-Matti ja Arttu ovat kirjastossa koneilla. Arttu muistaa, että hän on luvannut lähettää mummolleen kuvan perheen uudesta kissanpennusta. Harmi vaan, ettei mummolla ole sähköpostisositetta, johon sen voisi lähettää samoin tein. […]

Ukon kaveri kertoi Ukolle, että kirjastot ovat tylsiä paikkoja, sillä kirjastoissa voi vaan lukea ja olla hiljaa. Onkohan noin? Siinäkö kaikki mitä kirjastossa voi tehdä? Ukko ja Riitta eivät ainakaan […]

Sanni ja Hertta ovat löytäneet kirjastosta kivaa lainattavaa. Kun he lainaavat automaatilla kirjoja, muistaa Sanni, että heillä oli kirjastossa elokuva odottamassa noutamista. Elokuva päätetään hakea lastenosastolta ja samalla Hertta saa […]

Tuulia ja Riitta tutkivat kirjastossa uutuuskirjahyllyä. Tuulia jää miettimään mahtaako kirjastoon tulla kaikki uutuudet. Jos ei tule, niin kuka päättää mitä kirjastoon hankitaan. Riikka kertoo kuinka asia on. Kurkistus kulisseihin […]

Aadan pitäisi esitellä koulussa jokin peli ja hän etsii sopivaa peliä esitelmäänsä kirjastosta. Mistä tietää mitä pelejä voi lainata? Pirjo tarjoutuu apuun. Kurkistus kulisseihin on Kirjastokaistan ja Lahden kaupunginkirjaston yhteistyönä […]

Neea ja Riitta lukevat lehtiä Lahden pääkirjastossa. Neeaa mietityttää miten kaikki kirjaston uutuudet saadaan mahtumaan kirjastoon. Neea ja Riitta päättävät ottaa asiasta selvää. Lähistöllä kirjoja hyllyttävä Tiina kertoo miten asia […]

Aivi ja Riitta kiertelevät Lahden pääkirjastossa. Yhtäkkiä he muistavat, että olihan heillä asiaakin kirjastoon, heidän piti nimittäin lainata lemmikkikirjoja. Lastenosastolle saapuessaan he huomaavat, että hyllyjä on niin paljon, etteivät lemmikkikirjat […]

Tomi ja Riitta tulevat lainaamaan Renkomäen kirjastoon. Kirjastossa on hyvin hiljaista ja rauhallista. Mutta kuinka on: pitääkö kirjastossa kuiskata, saako siellä puhua ihan normaalilla äänellä vai peräti huutaa? Silja kertoo […]

Jessika ja Riitta lukevat kirjoja kirjastossa. Jessikaa mietityttää asuvatko kirjaston tädit ja sedät kirjastossa. Asiaa mennään kysymään Erjalta, joka hyllyttää kirjoja lastenosastolla. Tämän jälkeen vastaus on pian selvillä. Kurkistus kulisseihin […]

Johanna ja Riitta tapaavat sattumalta kirjaston ovella. Johanna kertoo, että hänen koiransa rikkoi vahingossa yhden lainakirjan ja hän tuli selvittämään kirjastoon tilannetta. Riitalla herää uteliaisuus mitä kirjastosta vastataan. Eipä aikaakaan […]

Joel ja Riitta ovat lukemassa autokirjoja Lahden pääkirjaston lastenosastolla. Yhdessä kirjoista on kuva kirjastoautosta. Paljastuu, ettei Joel ole käynyt koskaan kirjastoautossa. Sitä päätetään mennä katsomaan! Sanna ja Paavo näyttävät kirjastoautoa […]

Otso ja Riitta lähtevät palauttamaan lainoja Lahden pääkirjastoon. Kun lainat on palautettu, jää Otsoa mietityttämään mihin ne menevät liukuhihnaa pitkin. Siitä päätetään ottaa selvää! Apuun saadaan Jukka joka näyttää millainen […]