Kjell Westö: Tritonus

CC-painikkeen ollessa näkyvissä, voit valita itse tekstityksen.

Kjell Westö kertoo kirjassaan Tritonus (Otava, 2020) maailmankuulusta suomalaiskapellimestarista Thomas Branderista, joka on saavuttanut urallaan kaiken, mutta jokin hiertää. Brander rakennuttaa ökytalon saaristoon ja potee keski-iän yksinäisyyttä. ”Vaikka kirjoissani on aina ollut paljon musiikkia ja muusikkoja ja bändejä, olen unelmoinut siitä, että kirjoittaisin musiikkiromaanin. Uneksin myös pitkään, että kirjoittaisin saaristolaisromaanin. Romaanin, jonka sijoitan saaristoon. Nyt tuli molemmat yhdellä iskulla”, toteaa Westö Seppo Puttosen haastattelussa. Haastattelu on kuvattu Kallion kirjaston Dekkarikirjastossa 9.6.2020.

Maailmankuulu suomalaiskapellimestari on saavuttanut urallaan kaiken, mutta jokin hiertää. Onko hän jo laskeva tähti? Thomas Brander havahtuu keski-iän yksinäisyyteen jälleen yhden rakkaussuhteen kariuduttua. Täpärä pelastuminen terrori-iskusta ja metoo-syytös horjuttavat häntä entisestään. On saatava uusi kiintopiste.
Hän rakennuttaa saaristoon huvilaa. Kolmikerroksinen betonikuutio herättää huomiota, samoin kuin miehen hopeanvärinen Lexus. Kyläläiset ovat kaukana Branderin elitistisistä piireistä, mutta vähitellen yhteyksiä syntyy. Naapuri Lindell, harrastajakitaristi, yllättää hänet ehdotuksellaan.
Tummasävyinen kertomus musiikin ja ystävyyden voimasta, unettomuudesta ja pimeän pelosta.
(Lähde: Otava)

Lisätietoja:
Artikkeli kirjasta Kirjallisuustoimittajan sivuilla
Kjell Westön kotisivut
Kjell Westö Kirjasampo.fi:ssä
Kjell Westö Kirjastokaistalla
Kaikki Kirjailijakohtaamisia Dekkarikirjastossa -haastatteluvideot

Toimittaja: Seppo Puttonen
Kuvaajat: Panu Somerma ja Mikko Helander
Editointi: Panu Somerma
Tuottaja: Riitta Taarasti
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2020

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

Kommentoi