Kirjan jäljillä: Kimmo Ohtonen – Metsä elää

Kimmo Ohtonen: Metsä elää (Docendo, 2020)

Kimmo Ohtosen Metsä elää on kaunis, vuodenajoittain rytmitetty matka syvälle luontoon. Metsässä liikkuminen on aina voimaannuttava elämys. Puut ja kasvit voimme nähdä metsäretkillä ja vaelluksilla sellaisena kuin ne ovat. Sen sijaan useat eläimet pakenevat ihmistä. Ne tutkivat meitä etäämpää. Tämä kirja näyttää ja kertoo paljon sellaista, mitä satunnainen vaeltelija ei näe.

Kirjan luvut ovat visuaalisia matkoja yhdistettynä tarinoihin ja tietoon. Ohtonen kuljettaa lukijaa läpi tunturikoivikon ylös pohjoisen erämaan tunturin laelle, jossa vain sitkeimmät arktiset kasvit selviävät. Tunturin laelta avautuvat maisemat ovat vaikuttavuudessaan pysäyttäviä. Välillä tarkkailemme lahoavaa kuusta, jonka haurastuneessa rungossa alkaa muodostua uutta elämää. Pääsemme seuraamaan miten tuuli tuo karhuemolle vainuja ja miten se hajuaistinsa avulla ohjaa ja suojelee pentujaa. Kuulemme myös hömötiaisista, jotka ahertavat pitkin syksyä piilottaen vanhojen kuusien naavatuppojen sisään valtavan määrän hyönteisiä lähestyvien pakkaspäivien varalle. Kaiken kauniin ohella Ohtonen kertoo myös siitä, miten ilmaston lämpeneminen on johtanut ahdinkoon metsäjäniksen ja riekon kaltaisia eläimiä, jotka vaihtavat valkoiseen suojaväriin syksyllä vähenevän valonmäärän mukaan.

Kirjan keskeistä antia on tieto eri eläinlajien luontaisesta käyttäytymisestä. Tarinat ja kuvat vievät lähes koskemattomaan erämaaluontoon. Metsä luo miljöön, ja pääosassa ovat Suomen luontoon kiinteästi kuuluvat eläinlajit, jotka ovat eläneet täällä jo tuhansien vuosien ajan. Pohjois-Euroopalle ominaiset vuodenaikojen vahvat erot ovat elinehto monien luonnonvaraisten eläinten selviämiselle. Kirjan sanoman kannalta juuri vuodenajoittain metsän elämää lähestyvä tarkkailu on loistava valinta.  

Minulle lukijana kirjan vahva sanoma oli havahduttaa meidät näkemään metsät luonnon itsensä näkökulmasta sekä ilmastonmuutoksen ja ihmisen ajattelemattoman toiminnan vaikutuksen luontoon. Eläinlajit ovat riippuvaisia toinen toisistaan. Ne muodostavat vahvan ravintoketjun ja monimuotoisen kokonaisuuden. Ne ovat myös riippuvaisia elinympäristöstään, johon kuuluvat sekä monimuotoiset metsät että ilmasto, joka sallii eläinten elää lajityypillisesti.

Usein kuulemme argumentteja siitä, miten Suomessa on nyt kuutiona metsää enemmän kuin koskaan. Samoin niiden merkitystä hiilinieluna ja virkistyskäytössä nostetaan esiin. Aiheestakin! Tuossa tarkastelussa näkökulma on kuitenkin vahvasti ihmisen. Kun tarkastelukulmaa muutetaan, tilanne ei olkaan yhtä valoisa. Luonnontilaisia metsiä on enää kolme prosenttia maamme metsäpinta-alasta, ja avohakkuualueille istutetuttuista yhden puulajin taimista ei kasva monen lajin näkökulmasta metsää, joka luo mahdollisuuden elää. Kaikilla lajeilla ei ole ollut edellytyksiä sopeutua elämään ihmisen muokkaamissa ympäristöissä.

Ohtonen tuo teoksessaan esiin myös ne realiteetit, että metsät teollisuuden raaka-aineina olivat yksi Suomen vaurastuminen ja sitä kautta hyvinvoinnin lähde. Toisen maailmansodan jälkeen ikimetsät olivat kansainvälisen kaupan raaka-aineina keskeinen osa sodan koetteleman maan jälleenrakentamista. Metsänhoidon pääasialliseksi tavaksi tuli avohakkuu. Vasta vuodesta 2014 lähtien avohakkuuton metsän jatkuva kasvatus on ollut laissa sallittua.

Kimmo Ohtosen Metsä elää on teos, jota voi lähestyä monella tavalla. Se on puhutteleva tietokirja metsistä, ihastuttava katselukirja upeine luontokuvineen ja kiinnostava lukuelämys pienoistarinoineen. Kirja ei syyllistä, mutta se ravistelee. Suomi on ollut YK:n toimesta tehdyn tutkimuksen mukaan jo useita vuosia peräkkäin maailman onnellisin kansa. Olisiko niin, että yksi juurisyy tähän löytyy metsästä?

Loppuun yksi kirjan kauneimmista kohdista. Kun Ohtonen kertoo lahopuusta vanhojen metsien tunnusomaisten lajien elinehtona, hän toteaa: ”Voidaankin kysyä, onko sammalpedillä lahoava ikikuusi sittenkään kuollut vai ainoastaan muuttanut olemassaolonsa muotoa, kuin uudesti syntyneenä.”

Kimmo Ohtonen oli vieraanamme Kolme kysymystä kirjastosta -sarjassa. Kuvaukset tehtiin Kallion kirjastossa 26.1.2017.

Lisätietoja:
Kimmo Ohtonen Kirjastokaistalla
Kimmo Ohtonen Kirjasammossa
Kimmo Ohtosen Luonto kuvassa -sivut
Kirjan jäljillä -blogi

– Riitta Taarasti, 21.3.2021 –

Kommentoi