Kirjastokaista Kirjastojen nettitv & -radio

Käyttäjät kehittämään! Oppiva kirjasto -työpajassa

Käyttäjien kuulemisen ja käyttäjäkeskeisen kehittämisen merkitys on huomattu kirjastoissakin. Myös yli kirjastosektorirajojen tapahtuva yhdessä oppiminen ja kehittämien tekevät tuloaan. Tuoreena valopilkkuna tällä saralla toimii Oppiva Kirjasto / Learning Libraries -verkosto. Verkosto järjesti näkyvänä lähtölaukauksena toiminnalleen Käyttäjät kehittämään! Osallistava suunnittelu kirjastossa -työpajan.

Työpajan aluksi Päivi Ylitalo-Kallio esitelmöi käyttäjäkeskeisestä kehittämisestä, jonka jälkeen kuultiin kolme esimerkkiä siitä, miten käyttäjiä on osallistettu kehittämiseen. Joni Kataja kertoi Avainklubista, Roberto Corsinin aiheena oli Urban Office ja Huomisen arki ja Kaisa Puttosen ja Satu Hyökin aiheena oli katsehavainnointi.

Verkoston toimintaa tulevat olemaan jatkossa esimerkiksi Learning Cafe -valmennukset, menetelmäpankki, toimijan käsikirja ja hankeyhteistyö. Learning Cafe oli käytössä jo ensimmäisessä työpajassa, jossa osallistujat pohtivat eri näkökulmista osallistavaa kehittämistä.

Lisätietoa:
Oppiva kirjasto -blogi
Oppiva kirjasto -facebooksivut
Laurea-kirjaston blogi

Toimittaja: Riitta Taarasti
Kuvaus ja editointi: Tuomas Lipponen
Kuvauspäivä: 8.11.2011

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

Kommentoi