Esikoiskirjailijan iloa ja tuskaa

Kirjoittaminen on arvokas harrastus. Kirjoitti sitten lyriikoita biiseihin, päiväkirjaa tai jotain, jonka tähtäimenä on johtaa jonakin päivänä kustannussopimukseen. Kustantamoihin lähetetään vuosittain tuhansia käsikirjoituksia, mutta ani harva lähetetyistä teksteistä päätyy prosessiin, jonka päätteeksi tekijä voi ihailla teostaan kirjakaupan ja kirjaston hyllyissä. Turhautuminen saattaa olla suurta, sillä läheiset ja muut esilukijat ovat saattaneet ylistää käsikirjoitusta. Joukossa on heitäkin, jotka saavat kustannustoimittajalta hyviä uutisia. Monilla kustannussopimuksen saaneilla esikoiskirjailijoilla ensihuuma kirjan julkaisusta saattaa kääntyä kuitenkin samankaltaiseksi turhautuneisuudeksi. Mistä tämä hiljaisuus? Miksei tapahdu mitään? Miten saattaa teos lukijoiden luo, kun on kirjoittanut jotain näin hienoa ja koskettavaa? Kirjastokaistan blogissa on vuorossa vierailijan teksti. Kirjastoalan opiskelija ja juuri esikoisrunokokoelman julkaissut Mikko Andelin kirjoittaa esikoisteoksen hitaasta matkasta lukijoiden käsiin.


Minäkin haluan puhua taiteestani

Näin yli nelikymppisenä miettii toisinaan, että monet olennaisimmat asiat on ehkä jo tehty. Tähän ajatteluun ohjaa vaikkapa omat musiikkimieltymykset. Beatles hajosi ennen kuin kukaan heistä täytti 30. No, en ole Beatles. Enkä ole ihan hajonnut. Tämän takia tilaisuus tehdä jotakin uutta, vieläpä henkilökohtaista, tuntuu mahtavalta.

Minulla tuo onnenpotku oli sopimus pienen mutta ketterän kustantamon kanssa. Sain mahdollisuuden julkaista runokirjan. Se että tuntematon esikoiskirjailija saa jonkun toisen tahon maksamaan teoksen kustannukset, on äärimmäisen huippua. Runokirjan kohdalla voidaan puhua lottovoitosta, kupongilla jonka tuuli puhaltaa ikkunasta sisään, samalla kun ohjaat ulos asuntoon lentänyttä lohikäärm… no, asia tuli varmaan selväksi.

Olen erittäin tyytyväinen siihen mitä sain itsestäni irti. Noin 70 tekstiä jotka linkittyvät mielessäni toisiinsa. Muutamalla sanalla kuvaten: Runoilla avataan polku, jota kävellessä kohtaa asioita. Pieniä ja isoja. Välillä ehkä pysähtyy ihmettelemään hetkeksi.

Noin siis päässäni, mutta entäpä muiden?

Toiveena on, että kirjaani lukisi mahdollisimman moni. Pitäen, vihaten tai haukotellen. Kaikki edellä mainitut reaktiot pelottavat tasapuolisesti.

Ujutan teoksia kirjastoihin, toivottavasti. Edes muutaman. Jos joku sinnikäs kirjaston runotoukka huomaisi vaappuvan, vaan ei liukastelevan pikkuiseni valintalistoilla.

Ongelma. Oikeastaan kukaan ei tiedä, että olen tehnyt kirjan. No läheiset tietää, ja kaverit, ja minun Facebook (anteeksi spämmäys). Siispä näkyvyys olisi eduksi.

Kyselin sanomalehdestä, siitä isoimmasta, olisiko heillä kiinnostusta liittyen kirjaan. Paikallisuutisista vastaavan toimittajan viesti oli, sanasta sanaan: ”Moi! Kiitos vinkistä, kulttuuri kiinnostaa kyllä! Pystyykö teokseesi tutustumaan jotenkin etukäteen?”

Arvatenkin olin pakahtua ilosta! Meni pari viikkoa, ei kuulunut mitään. Lopulta otin uudestaan yhteyttä kuullakseni ettei tuosta ole uutiseksi. Tai lehtijuttuun ”silmäilin sieltä täältä”. Näin jälkikäteen miettien, eikö tuon olisi voinut sanoa minulle heti…

Runous on taiteenlaji, jonka kanssa ei aherreta rahan takia. Jos kaikki menee putkeen, kustantaja voi päästä omilleen. Itse ajattelen rahasta ainoastaan: ”Onneksi en joutunut tekemään omakustannetta!”

Myyntiin näitä tulee ainakin kirjamessuille. Ja kustantajalle. Ja saan jopa julkkarit. Ihan kuin olisin hetken oikea kirjailija.

Runokokoelma on minulle tärkeä ja henkilökohtainen. Toivon että uusia koteja löytyy.

Ehkäpä pitäisi olla julkkis, sillä tavoin olisin medialle kiinnostava. Lööppikännit ja -katumus toki tekisivät minusta myös paremman runoilijan, kai?

Kynnys BB-taloon on kuitenkin liian kova ja korkea.

Mikko Andelin
kirjastoalan opiskelija, Järvenpää

Näin kirjoitti, esikoiskirjailija Mikko Andelin ”Opi kuolemaan oikein” -runokokoelman (Nysalor-kustannus, 2019) julkaisun jälkeen. Onko sinulla samanlaisia kokemuksia? Miten sinun tekstisi löysi tiensä lukijoiden luokse? Kerro ja kommentoi.

Lisätietoja:
Opi kuolemaan oikein -kirjan Facebook-sivu
Lisää lukuvinkkejä Kirjasampo.fi:ssä: Runokuu 2019 – aistit

– Riitta Taarasti, 30.9.2019 –

1 kommentti

  1. Harvapa meistä kirjastossa olevista, työntekijät ja asiakkaat, tulee pohtineeksi että kirjan päätyminen hyllyyn on jo iso tarina sinänsä. Etenkin esikoisteoksen.

Kommentoi