Vuoden 2014 kirjastokehittäjäpalkinto Joensuun seutukirjastolle

Vuoden kirjastokehittäjä 2014 -palkinto myönnettiin Joensuun seutukirjastolle – Pohjois-Karjalan maakuntakirjastolle kirjaston ansiokkaalle avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmän kehittämistyölle.

Palkinto on suuruudeltaan 3000 euroa ja ne myönnetään veikkausvoittovaroista. Vuoden Kirjastokehittäjäpalkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta kirjastojen palvelujen kehittäjänä. Palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2008. Palkinto luovutettiin opetus- ja kulttuuriministeriön Kirjastopäivillä Helsingissä keskiviikkona.

Suomen ensimmäinen avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmä, Koha, otettiin käyttöön Joensuun seutukirjastossa ja Juuan kunnankirjastossa kesäkuussa tänä vuonna. Samaan aikaan asiakkaille aukesi uusi verkkokirjasto. Verkkokirjastossa yhdistyvät kirjastojen verkkosivut ja aineistonhakupalvelu. Uuden kirjastokimpan nimeksi tuli Vaara -kirjastot, joihin liittyvät vaiheittain mukaan kaikki Pohjois-Karjalan yleiset kirjastot.

Kohaa käytetään useissa kirjastoissa eri puolilla maailmaa ja esimerkiksi Oslon kaupunginkirjasto on päättänyt ottaa Kohan käyttöönsä. Joensuun lokalisoima uusi, avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmä otetaan vaiheittain käyttöön koko Pohjois-Karjalan yleisissä kirjastoissa vuosien 2014 ja 2015 aikana.

Joensuun seutukirjaston avoimen lähdekoodin lokalisointi eteni systemaattisesti ja nopealla aikataululla. Järjestelmä otettiin onnistuneesti käyttöön ilman suurempia ongelmatilanteita. Joensuun hanke on herättänyt suurta mielenkiintoa ympäri Suomea. Koha on yleisillä kirjastoilla varteenotettava vaihtoehto, kun kirjastoissa pohditaan kirjastojärjestelmien uusimista.

Lisätietoja:
Tiedote okm:n sivuilla
Lisää videoita Vuoden Kirjastokehittäjä -palkinnosta
Vaara kirjastot

Toimittaja: Riitta Taarasti
Kuvaus: Panu Somerma ja Mikko Helander
Leikkaaja: Panu Somerma
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2014

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

1 kommentti

  1. Koha järjestelmän käyttöönotto ei sujunut ilman ongelmia.
    Alussa moni asia ei toiminut, henkilökunta rasittui paljon, aivan sietokyvyn
    rajoille. Kirjastoautoissa vieläkin asiakkaat saavat vääriä eräpäiviä, sellaisia jolloin auto ei kulje. Lisäksi varatut kirjat ovat varattuina niin vähän aikaa, ettei auton asiakas saa niitä, koska auto kulkee pysäkillä vasta myöhemmin.
    Haku on vaikeaa, rajauksia ei pysty tekemään riittävästi eikä lisäämään riittävästi.

Kommentoi