Yle Radio 1:n Kirjakerho: Palkinto vai rangaistus? Finlandia-palkinto 30 vuotta

Kuluva vuosi on Finlandia-palkinnon 30-vuotisjuhlavuosi. Mitä kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto on saanut aikaan? Hyvää vai huonoa? Innostaako se kirjailijoita vai masentaa? Onko se lisännyt kirjojen myyntiä?

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoa jaettiin aluksi kaiken kaunokirjallisuuden palkintona, mutta sääntöjä muutettiin siten, että vuodesta 1993 lähtien se jaetaan kaunokirjalliselle romaanille. Kustantajat perustivat palkinnon lisäämään median ja lukijoiden huomiota kirjallisuudelle ja edistämään myyntiä. Onko palkinto oikeasti kasvattanut myyntiä, mitä kertovat tilastot? Entä ovatko kirjailijat olleet innoissaan palkinnosta? Joidenkin kirjailijoiden kerrotaan masentuneen jäädessään ehdokasasettelun ulkopuolelle.

Kirjakerhossa kriitikot Mervi Kantokorpi ja Pekka Tarkka sekä kustantamoalan aktiivinen toimija Veikko Sonninen keskustelivat Finlandia-palkinnon vaiheista. Ohjelman toimittivat Nadja Nowak ja Seppo Puttonen.

Kirjasto 10:ssä nauhoitettu Kirjakerho lähetettiin Yle Radio 1:ssä perjantaina 8.11.2013 klo 17.20 – 18.15. Kirjakerhon nauhoitus myös videotiin ja video on katsottavissa Kirjastokaistalla ja Yle Areenassa Kirjakerhon radiolähetyksestä eli 8.11.2013 alkaen.

Lisätietoa:
Yle Radio 1:n Kirjakerho
Ohjelma Yle Areenassa

Yle Radio 1:n Kirjakerho -tilaisuus
Toimittajat: Nadja Nowak ja Seppo Puttonen
Vieraat: Mervi Kantokorpi, Veikko Sonninen ja Pekka Tarkka
Tuottaja: Sari Siekkinen

Videon tiedot
Kuvaajat: Tuomas Lipponen, Mikko Helander ja Janne Hertell
Leikkaaja: Tuomas Lipponen
Äänittäjä: Jarno Nurmi
Graafikko: Harri Oksanen
Tuottaja: Riitta Taarasti
Kuvauspäivä: 4.11.2013
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2013

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

Kommentoi