Kirsti Kekki: Menestystarina nimeltä kirjasto

Miten Suomen yleisten kirjastojen menestystarina on syntynyt? Tulevaa visioitaessa on tiedettävä ja tiedostettava, minkä päälle rakentaa ja miten viime vuosikymmenten nopeista yhteiskunnallisista ja teknisistä muutoksista on selvitty.

Vielä 1960-luvulla Suomi oli muihin pohjoismaihin verrattuna köyhä maa. 60-luvulla Suomessa käynnistettiin suuret sosiaali- ja koulutuspoliittiset uudistukset, joiden jatkona hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen oli kiihkeimmillään 1970-1980-luvuilla. Miten köyhä Suomi nousi lyhyessä ajassa useilla mittareilla mitattuna maailman kärkipaikoille? Kuinka kehittymättömästä kirjastomaasta kehittyi samaan aikaan kansallisesti ja kansainvälisesti tunnustettu ja menestyvä?

Kirsti Kekin ”Menestystarina nimeltä kirjasto” (Avain 2013) on kunnianosoitus kaikille, jotka ovat osallistuneet eri tavoin Suomen kirjastolaitoksen tekemiseen. Kirjasto-brändi on kestänyt menneiden vuosikymmenten muutokset – menneisyyden tuntemus auttaa meitä siinä, että se kestää tulevakin vuosikymmenet. Kirjan on toimittanut Päivi Jokitalo.

Kirsti Kekki kertoo tässä Rikhardinkadun kirjastossa tehdyssä haastattelussa mm. miten pienten kuntien Suomeen onnistuttiin luomaan nykyinen maantieteellisesti kattava kirjastolaitos, missä on suomalaisen kirjastolaitoksen menestyksen salaisuus sekä mitä Suomen hyvinvointiyhteiskunta menettäisi, jos yleiset kirjastot pyyhkäistäisiin pois kartalta.

Kirsti Kekki on tehnyt pitkän uran kirjastoalan asiantuntijana, muun muassa kulttuuriasiainneuvoksena opetus- ja kulttuuriministeriössä.

Lisätietoa:
Menestystarina nimeltä kirjasto Avaimen sivuilla

Toimittaja: Riitta Taarasti
Kuvaajat: Tuomas Lipponen ja Panu Somerma
Leikkaaja: Tuomas Lipponen
Kuvauspäivä: 31.10.2013
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2013

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

Kommentoi