Espoo-kategoriasta löydät Espoon kaupunginkirjaston tuottamia videoita. Videot tuodaan Kirjastokaistalle Entresse Library ja Tapiolan Kirjaston YouTube-kanavilta.

Kuntaliitto järjesti yhteistyössä Suomen Kirjastoseuran kanssa ensimmäistä kertaa Vuoden kirjastokunta -kilpailun. Kilpailu antaa tunnustusta Suomen kunnallisten kirjastojen tekemästä työstä. Kilpailuun ilmoittautui 56 kirjastoa, joista asiantuntijalautakunta valitsi jatkoon viisi kirjastoa. Nämä […]

Joulunviettoa Suomessa – Joulupukki kertoo

Asunnottomien yö Espoon keskuksessa 17.10.2017. Video on tuotu Kirjastokaistalle Entressen kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Entressen kirjaston kotisivut

Italialainen kitaristi ja laulaja Claudio Sasso asettui Helsinkiin vuonna 1995. Sasso aloitti uransa jo 1980-luvulla, esiintyen lukuisissa pubeissa, yökerhoissa sekä konserttisaleissa ympäri Suomea ja Pohjoismaita. Hänen myöhempi uransa on kattanut […]

Entressen kirjaston työntekijä Pirkko Ilmanen kertoo kirjaston ja koulun välisestä yhteistyöstä. Video on tuotu Kirjastokaistalle Entressen kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Entressen kirjaston kotisivut

Kolibrí on tapa kokea Suomen monikulttuurisuus ja –kielisyys lasten silmin. Kolibrí vie meidät tutustumaan vanhojen ja uusien teknologioiden avulla iberoamerikkalaisiin perinteisiin, taide- ja kulttuuri-ilmaisuun sekä koko alueen monimuotoisuudelle tunnusomaisiin arvoihin. […]

Henkilökunta poistaa huonokuntoisia kirjoja estääkseen ikäviä yllätyksiä. Video on tuotu Kirjastokaistalle Entressen kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Entressen kirjaston kotisivut Näyttelijät: Ulla von Becker, Sami Outinen, Hysni Krasniqi, Tanja Avellan & Olli […]

Tervetuloa Opinmäen aktiivisen oppimisen keskukseen Espoon Suurpeltoon! Video on tuotu Kirjastokaistalle Ison Omenan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Opinmäki Opinmäen aktiivisen oppimisen keskus AKKU Video: Antti Kaipainen Musiikki: http://www.bensound.com/royalty-free-music

Kirjatrailerin ovat tehneet Kirkkojärven yläasteen oppilaat (7B): Janina, Alsu, Heini ja Neri.

Kirjavinkkejä 5. luokkalaisilta 5. luokkalaisille. Vinkit tarjoilevat Jalavapuiston koulu ja Lagstads skola. Video on tuotu Kirjastokaistalle Entressen kirjaston Youtube-kanavalta.  Katso myös: Entressen kirjaston kotisivut Jalavapuiston koulu Lagstads skola

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri Johanna Hulkon teoksesta Geoetsivät autiolla saarella. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Westendinpuiston koulu

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri Pia Hagmarin teoksesta Klara ja poniystävä. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Westendinpuiston […]

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri Johanna Hulkon teoksesta Geoetsivät ja muinaishaudan salaisuus. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja […]

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri Erin Hunterin Etsijät-sarjan aloittavasta Matka alkaa -teoksesta. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Westendinpuiston […]

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri Tuomas Kyrön teoksesta Pukin salaisuus. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Westendinpuiston koulu

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri Kirsti Ellilän teoksesta Johannes ja Jura. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Westendinpuiston […]

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri Tittamari Marttisen teoksesta Viivi ja kommellusten kesä. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja […]

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri Netta Walldenin teoksesta Ruben ja Harman kartano. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja […]

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri Pia Hagmarin teoksesta Klara ja ratsastusretki. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Westendinpuiston […]

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri Johanna Hulkon teoksesta Geoetsivät ja vaeltava aave. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Westendinpuiston […]

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri Susanna Alakosken teoksesta Kultakala. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Westendinpuiston koulu

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri Kalle Veirton teoksesta Kivimutka ja pääkallonaama. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Westendinpuiston […]

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri David Walliamsin teoksesta Herra Lemu. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Westendinpuiston koulu

Westendinpuiston koulun viidesluokkalaisten kirjatraileri Kalle Veirton teoksesta Kivimutka ja kadonnut luokka. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Westendinpuiston koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Westendinpuiston […]

EU-vaalipaneelin intro Entressen kirjastossa 29.4.2014. Video on tuotu Kirjastokaistalle Entressen kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Entressen kirjaston kotisivut Keskustelijoina: Alina Böling/RKP-SFP, Mirja Vehkaperä/Keskusta, Jouko Jääskeläinen/KD, Mitro Repo/SDP, Tuuli Kousa/Vihreät, Suvi Karhu/PS & […]

Goshindo esitys Entressen kirjastossa. Video on tuotu Kirjastokaistalle Entressen kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Entressen kirjaston kotisivut Kuvaus, videointi ja leikkaus: Mikko Helander Goshindo master: David Muñoz

Tapiolan koulun kahdeksasluokkalaisten kirjatraileri Siri Kolun teoksesta PI – Pelko ihmisessä. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Tapiolan koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Tapiolan koulu

Tapiolan koulun kahdeksasluokkalaisten kirjatraileri Juha-Pekka Koskisen teoksesta Haavekauppias. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Tapiolan koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Tapiolan koulu

Tapiolan koulun kahdeksasluokkalaisten kirjatraileri Essi Tammimaan teoksesta Noaidin Tytär. Video on tuotu Kirjastokaistalle Tapiolan kirjaston Youtube-kanavalta. Katso myös: Tapiolan kirjaston kotisivut Tapiolan koulun kotisivut Tapiolan kirjaston YouTube-kanava Tuotanto: Tapiolan kirjasto ja Tapiolan koulu