Anni Kytömäki: Margarita

CC-painikkeen ollessa näkyvissä, voit valita itse tekstityksen.

Anni Kytömäki kertoo kirjastaan Margarita haastattelussa, joka on kuvattu Kallion kirjaston Dekkarikirjastossa 26.5.2020.

”Kolmas romaanini, Margarita, sijoittuu 1940-50-luvun Suomeen, sota-aikaan ja jälleenrakennuksen vuosiin. Tuolloin metsiin ja ihmisiin kohdistettiin vaatimuksia, joilla tavoiteltiin hyvää – mutta jotka inhimillisestä ja ekologisesta näkökulmasta ylittivät kohtuuden rajat. Margarita kertoo siitä, mitä valtiollisen velvollisuuden täyttäminen voi yksilön kannalta tarkoittaa. Romaani havainnollistaa, millaisen hinnan maa – luonto – joutui maksamaan valtion menestystarinasta,” kuvaa Anni Kytömäki romaaniaan Margarita.

Kun helmenpyytäjä avaa simpukan, se kuolee. Kun ihmisen kuoreen kajotaan, seuraukset voivat olla yhtä tuhoisat.
1950-luvulla Suomen metsiin ja ihmisiin kohdistettiin vaatimuksia, joilla tavoiteltiin hyvää. Margarita näyttää menestystarinan kääntöpuolen ja sen, mihin valtiollisen velvollisuuden täyttäminen voi johtaa. Romaani havainnollistaa monien ajankohtaisten aiheiden juuria: Finlandia-ehdokkaana olleen Kultarinnan (2014) lailla Margarita kuvaa metsien ja ihmisten harvoin muistettua historiaa. (Lähde: Gummerus)

Lisätietoja:
Artikkeli kirjasta Kirjallisuustoimittajan sivuilla
Anni Kytömäen kotisivut
Anni Kytömäki Kirjasampo.fi:ssä
Anni Kytömäki Kirjastokaistalla
Luontoon-linkkikokoelma Makupalat.fi:ssä
Kaikki Kirjailijakohtaamisia Dekkarikirjastossa -haastatteluvideot

Toimittaja: Seppo Puttonen
Kuvaajat: Panu Somerma ja Mikko Helander
Editointi: Panu Somerma
Tuottaja: Riitta Taarasti
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2020

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

Kommentoi