Emmi Ulvinen: Lukutaidon tason huomioiminen luettavan valinnassa

Emmi Ulvinen, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistosta, pitää puheenvuoron ”Lukutaidon tason huomioiminen luettavan valinnassa”. Tallenne on ”Oikea kirja oikealle lukijalle” -webinaarista, joka järjestettiin 16.9.2026 osana lasten ja nuorten lukutaitotyön koulutuskokonaisuutta.

Koulutukseltaan luokan- ja erityisopettajana Ulvinen tarkastelee esityksessään lukutaidon ja vapaa-ajan lukemisen vastavuoroista yhteyttä sekä sitä, miten lukijan ja tekstin ominaisuudet vaikuttavat luetun ymmärtämiseen. Hän esittelee tutkimustuloksia erilaisista lukijaprofiileista, esimerkiksi aktiivisista kirjojen lukijoista ja sarjakuvia suosivista lukijoista, ja pohtii, miten lukutaidon taso voisi vaikuttaa siihen, millaista luettavaa lapselle tai nuorelle valitaan. Esityksessä korostetaan, että sopivan tasoisen tekstin lukeminen tukee onnistumisen kokemuksia ja lukuintoa, ja että kirjavalintatilanteet vaativat aikuiselta sensitiivisyyttä ja tilannetajua. Lopuksi Ulvinen kokoaa muistilistan kirjan valintaan lapselle, jolle lukeminen on haastavaa.

”Oikea kirja oikealle lukijalle” -webinaarin järjestivät yhteistyössä Seinäjoen kaupunginkirjaston valtakunnallinen erityistehtävä (SJK Erte), Lupa- ja valvontavirasto, Tampereen, Lahden ja Vaasan alueellista kehittämistehtävää hoitavat kirjastot sekä Opetushallituksen Lukutaito-ohjelman Lukeva koulu -toiminta. Tilaisuus oli suunnattu peruskoulun opettajille ja kirjastohenkilöstölle, mutta oli avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kirjastokaista lähetti suorana tilaisuuden puheenvuorot Kallion kirjastosta. Emmi Ulvinen piti puheenvuoronsa etänä.

Lisätietoja:
Oikea kirja oikealle lukijalle -webinaarin kaikki puheenvuorot
Lukemisen edistämiseen liittyviä ohjelmia Kirjastokaistalla

Stream: Mikko Helander ja Joonas Nevalainen
Tuottaja: Riitta Taarasti
Tuotanto: Kirjastokaista, 2026

Tagit

Voit vapaasti jakaa, upottaa ja näyttää Kirjastokaistan ohjelmia. Ohjelmia saa käyttää Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA.

Kommentoi