Helsingin kaupunginkirjaston lukuvinkkinä 4.–6.-luokkalaisille Helena Immosen Karakalin voima (Tammi, 2024). Kirja on Purppurausvan animaagit -sarjan ensimmäinen osa. Kirjasta on julkaistu myös selkoversio.
Kumpi on vahvempi, eläin vai ihminen?
Seikkailuja, taisteluita ja sykähdyttäviä kohtaloita – henkeäsalpaavan jännittävä sarja animaagiheimojen mailta alkaa!
Kaksitoistavuotiaana Tommon on heimonsa muiden jäsenten tavoin aika ottaa vastaan oma eläinhahmonsa ja aloittaa vaellus täysi-ikäisyyteen Purppurausvassa. Tommo saa eläimekseen karakalin eli aavikkoilveksen, mutta eläimen hahmoon tottuminen ei ole ihan helppoa. Vaikeuksissa Tommoa auttaa Aasa, joka on ilman eläinhahmoa jäänyt heimonsa hyljeksimä tyttö. Aasa ja Tommo ystävystyvät ja saavat tietää vihollislauman johtajan, Ismarin, julmasta suunnitelmasta, joka on pakko pysäyttää. Nuoret lyöttäytyvät yhteen varpushahmoisen tiedustelijan, Heddan, kanssa, ja lähtevät Ismarin luo. Kolmikon voimat punnitaan huimassa seikkailussa, jonka aikana vaakalaudalla on jopa oman heimon tulevaisuus.
Karakalin voima aloittaa koukuttavan seikkailusarjan, jossa nuorten animaagien rohkeus joutuu koetukselle, kun he joutuvat taistelemaan animaagiheimoja uhkaavaa vaaraa vastaan. Kohtalokkailla hetkillä Tommo, Aasa ja Hedda tarvitsevat sekä viisautta että vaistoja. (Tekstin lähde: Tammi)
Helsingin kaupunginkirjaston ammattilaiset vinkkaavat sinulle kiinnostavia lasten- ja nuortenkirjoja. Vinkit on tarkoitettu käytettäviksi niin kouluissa kuin kodeissakin. Poimi lukuvinkit ja vinkkaa kirjoja ja videoita eteenpäin!
Vinkkivideot on tuottanut Helsingin kaupunginkirjasto, ja Kirjastokaista toimii niiden julkaisijana. Videot on julkaistu syyslukukauden alkaessa 2026.
Tekstitys on tehty tekoälyavusteisesti.
Lisätietoja:
Kaikki Helsingin kaupunginkirjaston vinkkivideot 2026
Lisää lukuvinkkivideoita nuorille
Lisää lukuvinkkivideoita lapsille
Teos Sivupiirissä
Vinkkari: Linnea Peurakoski
Kuvaus ja editointi: Niko Sihvonen
Tuotanto: Helsingin kaupunginkirjasto, 2026
Tagit
Voit vapaasti jakaa, upottaa ja näyttää Kirjastokaistan ohjelmia. Ohjelmia saa käyttää Creative Commons -lisenssillä CC BY-NC-SA.