Pauli Pasanen: Opastusta ja inspiraatiota Lahden kaupunginkirjastossa

Livestream-tallenne, jossa mediaohjaaja Pauli Pasanen Lahden kaupunginkirjastosta pitää esityksen ”Opastusta ja inspiraatiota Lahden kaupunginkirjastossa”.

Lahden kaupunginkirjasto järjesti osana alueellista kehittämistehtävää Digihyvinvointia ja tietoyhteiskuntataitoja -koulutuksen 10.4.2019 Lahden pääkirjastossa. Koulutuspäivässä keskityttiin aikuisten ja ikäihmisten mediakasvatukseen ja kyseisen kohderyhmän tarpeisiin. Miten opastuksista tehdään innostavia ja osallistavia? Mihin suuntaan aikuisten mediakasvatusta kirjastossa tulisi kehittää? Näihin kysymyksiin haemme vastauksia aikuiskasvatuksen asiantuntijoilta, saamme ideoita toimintaan ja kuulemme myös kirjastojen tavoista järjestää digiopastuksia ja muita aikuisten mediakasvatuspalveluja.

Video on tuotu Kirjastokaistalle Lahden AKE:n YouTube-kanavalta.

Lisätiedot:
Koulutuspäivän kaikki videot
Koulutuksen ilmoitus
Lahden AKE: Kirjastoklubi, koulutusarkisto 
Lahden AKE:n YouTube-kanava

Videon tuotanto: Lahden kaupunginkirjasto, alueellinen kehittämistehtävä

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

Kommentoi