Kirjastokaista Kirjastojen nettitv & -radio

Kirjasto auki! – Ylen ohjelmapaketista avautuu monipuolinen kirjasto

Kirjasto auki! on Ylen tuottama ohjelmakokonaisuus, jossa tarkastellaan kirjastoa niin nykypalvelujen kuin tulevaisuuden kirjastojen näkökulmasta. Paketti sisältää podcastejä, radio-ohjelmia, artikkeleita, teaser-videoita ja dokumentteja. Elävän arkiston puolelta mukaan on nostettu nostalgisia helmiä menneiltä vuosikymmeniltä. Mutta miksi tämä kaikki ja miksi juuri nyt? Kirjasto on läsnä ja ajankohtainen aina, mutta erityisen ajankohtaiseksi sen tekee keskustakirjasto Oodi, joka avasi ovensa 5.12.2018. Oodia on kutsuttu uudenajan kirjastoksi. Sitä se toki on, mutta vielä vahvemmin se on isolla volyymilla sitä, mitä kirjastossa on tehty jo pitkään.

Oodi täyttyi heti avauduttuaan tilojen ihastelijoilla, lainaajilla ja tekemisellä. Avajaiset vetivät kävijöitä niin, että kirjaston ulkopuolella jonotettiin sisäänpääsyä positiivisissa tunnelmissa kalseasta säästä huolimatta. Samaan aikaan Oodia on nostettu näyttävästi esille niin meillä kuin maailmallakin. Voiko Helsingillä ja koko Suomella ollakaan sen hienompaa käyntikorttia kuin mitä kirjasto edustaa? Vastaanotto vaikuttaa olevan lähes yksinomaan ihastelevaa. Joukkoon mahtuu silti niitäkin, jotka kysyvät: ”Onko tämä kirjasto?”

Kyllä, Oodi on vahvasti kirjasto. Kirjasto ei nimittäin pystyisi täyttämään käyttäjiensä toiveita eikä  kirjastolain sille asettamaa tehtävää keskittymällä lainaamaan pelkästään kirjoja. Tiedon ja kulttuurin käyttötarkoitukset moninaistuvat eikä kirjasto ole suljettu saareke tuon kehityksen ulkopuolella. Lainaaminen on yleisen kirjaston vahva ydin, mutta kirjastoilla on laveampi tehtävä kaupallistuvan, teknologisoituvan ja viestinnällistyvän yhteiskunnan kaikille avoimina keitaina. Uusilla kirjastorakennuksilla on se etu, että ne pystyvät täyttämään erilaisten kirjastonkäyttäjien toiveita. Hiljainen tila, äänekäs tekeminen ja tapahtumat eivät riitele niissä.

Yleisen kirjaston tehtävänä on:
1) tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin
2) ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa
3) edistää lukemista ja kirjallisuutta
4) tarjota tietopalvelua, ohjausta ja tukea tiedon hankintaan ja käyttöön sekä monipuoliseen lukutaitoon
5) tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan
6) edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua

Noinhan se menee, mutta tuskinpa kirjastonkäyttäjä vertaa mielikuvaansa kirjastosta siihen, mitä lainsäätäjä on asettanut kirjaston tehtäväksi. Tarvitaan tarinoita ja tunnetta! Siksi Yle on saanut tuottamillaan kirjastoaiheisilla ohjelmilla monet kirjastoammattilaiset myhäilemään tyytyväisenä. Samaan aikaan moni kirjastonkäyttäjä on havahtunut huomaamaan, että kirjastohan on vielä paljon enemmän kuin he ennen Ylen ohjelmapakettia tiesivät.

Kirjasto auki! -ohjelmapaketin Kirjastotarinoita-minidokumenteissa liikutaan niin maalla kuin merellä. Tavataan lukukoiria, otetaan riimit haltuun amiksen poikien kanssa, päästään tunturien kirjastoautoon, kuullaan miten kirja ja karja sivistävät vankilassa, nähdään miten runoilija luo uutta taidetta runoteoksensa myymättä jääneistä niteistä, tavataan nörttien sankari ja päästään laivan kirjastoon. Mainiota tarinoita jokainen!

Kirjastolle kiitos -radiolähetyksessä kuullaan puolestaan terveisiä kirjastolle. Suorana lähetetyssä ohjelmassa Minna Joenniemi sekä studiovieraat haastoivat kuuntelijat puhumaan kirjastoista. Radiolähetykseen suorana tulleet muistelut painottuivat vuosikymmenten taakse, mutta niiden vaikutukset ovat yhtä kaikki tätä päivää. Lähetyksessä oli mukana myös puheluiden vastapainoksi Yle uutisluokan keräämiä nykynuorten kirjastomuistoja, joissa tuli näkyväksi, kuinka suhde kirjastoon on yhä enemmän lukemisen lisäksi tekemistä. Lisää kirjastotarinoita löytyy somesta hastagillä #kirjastotarina.

Ylen paketista löytyy myös huikean hieno Frederick Wisemanin Ex Libris – The New York Public Library -dokumentti, joka vie matkalle yhden maailman tunnetuimman kirjaston kulisseihin. On avartavaa nähdä nykyuutisvirran vastapainona dokumentti amerikkalaisesta kirjastosta. New York Public Library on kaikille avoin, ja siksi se on olennainen osa amerikkalaista demokratiaa ja kulttuuria. Dokumentti nähtiin ensi kertaa Suomessa DocPoint-festivaaleilla 2018. Nyt se vapaasti kaikkien katsottavissa puolen vuoden ajan Yle Areenassa osana Ylen kirjastopakettia. Varainkeruu yksityisiltä lahjoittajilta on vierasta, mutta kaikki muu on niin läsnä ja tuttua. Ihailua ansaitsee myös amerikkalaisten kirjastotyöntekijöiden asenne. Dokumentti on yli kolmetuntinen, mutta pituuden ei kannata antaa säikäyttää. Kannattaa katsoa!

Kokonaisuuden isoin Ylen oma tuotanto on Yle Kulttuurin tv-dokumentti Kohti tulevaisuuden kirjastoa. Ylellä ja yleisillä kirjastoilla on perustehtävänsä pohjalla sama peruskallio, vaikka niin Yle kuin yleinen kirjastokin hakevat paikkaansa osana jatkuvasti muuttuvaa globaalia toimintaympäristöään. Voimassa ovat edelleen tietynlainen valistava tehtävä, arvoperusta, yhteiskuntavastuu sekä laadun ja puolueettomuuden periaatteiden vaaliminen. Kaikki tämä on läsnä Kohti tulevaisuuden kirjastoa -dokumentissa, mutta huomatkaa, kaiken tuon voi tehdä hauskasti ja viihdyttävästi tinkimättä tippaakaan siitä tanakasta perustehtävästä. Sitä samaa on myös Oodi yleisten kirjastojen kunniakkaassa kehityskaaressa.


Kohti tulevaisuuden kirjastoa -dokumentin toimittajana on Minna Joenniemi, ohjaaja on Niina Mäkeläinen ja tuottaja Jouni Tulonen.

 

Kirjasto auki! -kokonaisuuteen kuuluvat:
Kirjasto auki! -podcastit
Kirjastotarinoita -minidokumentit
Kirjastolle kiitos! Yle Radio 1:ssä lähetetty ohjelma
Areena-paketti, josta löydät myös artikkelit, podcastit, Oodin avajaisohjelmat ja Elävän arkiston poiminnat

Katso myös Kirjastokaistalta:
Ylen Kirjasto auki! -tuotantojen trailereita Kirjastokaistalla
Kirjaston tarina -dokumentti
Tale of the Library (dokumentti englanninkielisellä kertojaäänellä)
Ohjelmia ja luentoja Oodista vuosien varrelta

– Riitta Taarasti, 10.12.2018 –
@rtaarasti @kirjastokaista

Kommentoi