Kirjallisuusohjelmat-kategoriasta löydät kirjailijoiden haastatteluja, kirjavinkkauksia, lukukampanjavideoita sekä muita lukemiseen, kirjoittamiseen ja kirjoihin liittyviä ohjelmia.

Satu Koskimies kirjoitti romaanin 20-luvun nuorista tulenkantajarunoilijoista, Elina Vaarasta ja Katri Valasta. Kirja on tosipohjainen fiktio 20-luvun tulenkantajapiireistä. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Lisätietoa: […]

Miina Savolainen kuvasi kaltoin kohdeltuja lastenkotilapsia heidän unelmiensa mielikuvitusrooleissa. Tuloksena syntyi puhutteleva ja monitasoinen kuvateos. Vuonna 2008 ilmestynyt Maailman ihanin tyttö -kirja on myyntiluvuissa Suomen menestynein taidekirja. Miina Savolainen on […]

Haavikko-niminen mies on akateemikko Paavo Haavikkoa käsittelevä elämäkertateos. Teoksen kirjoittaja Mauno Saari on Haavikon pitkäaikainen ystävä. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Toimittaja: Seppo Toivonen […]

Finlandia -ehdokas Kari Hotakainen sanoo halunneensa kirjalleen ’pateettisen, raamatullisen ja jylhän nimen’. – Kirja kertoo vanhan ihmisen kautta paljon asioita, mutta ei sitä tärkeintä eli sitä, miksi hän myy elämänsä […]

Kirsi Kunnaksen Kani Koipeliinin kuperkeikat on runosatujen klassikko. Teos toi Kirsi Kunnakselle Kirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 1979. Kunnas kirjoittaa teoksensa niin lapsi- kuin aikuislukijoillekin. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 […]

Jyrki Vainonen vie lukijansa huikealle mielikuvitusmatkalle erotiikan saarille. Hän kirjoittaa satiiria erotiikan esineellistämisestä. Kirja Tornit on aikuisten mystinen satu. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. […]

Jukka Mallinen, Brodskin suomentaja, pyrkii tuomaan Suomeen pietarilaisia nykykirjailijoita, joilla ei tunnu olevan mitään yhteistä nimittäjää. Suurta yleisöä tämä pietarilainen älymystö ei tällä hetkellä kiinnosta sen enempää Suomessa kuin Venäjälläkään. […]

Juha T. Hakalan lukuvinkki syksyltä 2009. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Toimittaja: Seppo Toivonen Kuvaus: Procam Oy Kuvauspäivä: 23.10.2009

Mauno Saaren lukuvinkki syksyltä 2009. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Toimittaja: Seppo Toivonen Kuvaus: Procam Oy Kuvauspäivä: 23.10.2009

Markku Kuisman lukuvinkki syksyltä 2009. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Toimittaja: Seppo Toivonen Kuvaus: Procam Oy Kuvauspäivä: 23.10.2009

Helsingin Yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma tiivistää tuhannen vuoden talouden kehitys Suomessa yksiin kansiin. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Lisätietoja: Markku […]

Runoilijana parhaiten tunnettu Markku Into kirjoittaa myös romaaneja. Romaanissa ’Outo kumi’ eläkeläiskaverukset ekonomi Sahanpuru ja lakimies Rautaruukki sekä rikospoliisi Bill Stonesoft pohtivat mennyttä ja kohtaavat nykyisyyden. Video on tuotettu Kirjastokaistan […]

M.A. Nummisen lukuvinkki syksyltä 2009. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Toimittaja: Seppo Toivonen Kuvaus: Procam Oy Kuvauspäivä: 23.10.2009

Lasse Lehtinen nostaa Brysselin vuosista kertovassa kirjassaan esiin erityisesti Venäjän kehityksen, jota hänen mukaansa seurataan huolestuneena Euroopan sivistyspiireissä. Lehtisen mukaan Suomessa on haluttu ummistaa asialta silmät ja toivotaan, että kun […]

Leena Lehtolaisen lukuvinkki syksyltä 2009. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Toimittaja: Seppo Toivonen Kuvaus: Procam Oy Kuvauspäivä: 24.10.2009

Lauri Törhösen lukuvinkki syksyltä 2009. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Toimittaja: Seppo Toivonen Kuvaus: Procam Oy Kuvauspäivä: 2.10.2009

Lauri Törhösen elokuvakäsikirjoitus alkoi muotoutua kirjaksi, hänelle itselleenkin hieman yllättäen. Pallo ja Sello on vaaleansininen rakkaustarina, jonka taustalla soi musiikki. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n […]

Laura Lahdensuun lukuvinkki syksyltä 2009. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Toimittaja: Seppo Toivonen Kuvaus: Procam Oy Kuvauspäivä: 24.10.2009

Lasse Lehtisen lukuvinkki syksyltä 2009. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Toimittaja: Seppo Toivonen Kuvaus: Procam Oy Kuvauspäivä: 2.10.2009

Kirjailijaliitto ajaa kirjailijoiden asiaa etujärjestönä ilman sopimusoikeuksia. Liiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis muistuttaa, että kirjailijoilla ei käytännössä ole muuta tuloa kuin tekijänoikeudet. Hänen mukaansa ajan henki näkyy myös kirjailijoiden ja kustantajien […]

Juha T. Hakalan teos Isän kasvatusoppi pureutuu arjessa askarruttaviin kysymyksiin kuten ajan hallintaan ja rajojen asettamiseen. Isän kasvatusoppi on osoitettu odotusten ja velvollisuuksien ristipaineessa kamppaileville pienten lasten isille. Video on […]

Juha Ruusuvuoren lukuvinkki syksyltä 2009. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Toimittaja: Seppo Toivonen Kuvaus: Procam Oy Kuvauspäivä: 24.10.2009

Marko Hautala kirjoitti kirjan vankimielisairaalan tiiviistä yhteisöstä, sisäisestä vallankäytöstä ja kirjoittamattomista laeista, jotka järkkyvät uuden naisjohtajan tulon myötä. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Lisätietoa: […]

Diplomiekonomi Lenita Airiston elämänkertakirja paljastaa ja taustoittaa Lenitan yksityiselämää, josta hän on vaiennut aiemmin julkaisuudessa. Haastattelussa Lenita Airisto kertoo teoksesta ja elämästään. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä […]

Muistelmateoksessaan Jokainen sydämeni lyönti Andersson pohtii elämäänsä – lapsuuttaan, vuosiaan potilaidensa parissa, ystäviään, harrastuksiaan sekä aikaansa kansanedustajana ja ministerinä.Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Lisätietoa:Claes […]

Jari Tervon lukuvinkki syksyltä 2009. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Toimittaja: Seppo Toivonen Kuvaus: Procam Oy Kuvauspäivä: 29.9.2009

Jari Tervo aloitti kirjailijanuransa Rovaniemen veijari- ja luuseritarinoista ja päätyi suomalais-venäläisen vakoiluhistrorian kautta kirjoittamaan tämän päivän mediakritiikkiä. Hänen mielestään ihmiset usein pitävät kirjasta, jonka päähenkilö on vilpitön täällä pahassa maailmassa. […]

Eila, Rampe ja elämän tarkoitus on Sinikka Nopolan neljäs hämäläiskirja. Kirjailija kertoo haastattelussa mm. hämäläisestä huumorista. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Lisätietoja: Sinikka Nopola […]

Tietokirjailija Kimmo Pietiläinen etsii uusia ajatuksia maailmalta. Hänen kustantamonsa Terra Cognita on erikoistunut korkealuokkaisten luonnontieteitä ja tekniikkaa käsittelevien tietokirjojen julkaisemiseen. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n […]

Henrik Meinanderin lukuvinkki syksyltä 2009. Video on tuotettu Kirjastokaistan pilottivaiheessa vuonna 2009 yhteistyössä nykyisen Kunta.tv:n kanssa. Toimittaja: Seppo Toivonen Kuvaus: Procam Oy Kuvauspäivä: 29.9.2009