Kaistan dokkarit maailmalla

Kansainvälinen kirjastoalan konferenssi IFLA pidettiin tänä vuonna Etelä-Afrikan Kapkaupungissa. Lähdin sinne näyttämään Kirjastokaistan Afrikka-aiheisia dokumentteja, joita on jo kolme kappaletta. Portti Maailmaan (2013), Library Connection (2014) ja tänä vuonna valmistunut Street Librarian. Kaksi ensimmäistä sijoittuvat Namibiaan ja viimeisin on kuvattu Tansaniassa lokakuussa 2014.

Matka kotoa Kapkaupunkiin kesti 18 tuntia ovelta ovelle. Pakollinen välilasku sijoittui tällä kertaa Amsterdamiin, josta matka jatkui pian kohti Etelä-Afrikkaa. Putkahtaminen ulos lentokoneesta toisella puolella maailmaa on aina hieman outoa ja niin tälläkin kertaa. Saavuin Kapkaupunkiin noin puoli yhdeltätoista sunnuntai-iltana ja ulkona oli jo pimeää. Taksimatka konferenssikeskuksen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan hotelliin kesti n.20 minuuttia, jonka aikana kuski antoi pikakurssin Kapkaupungista ja kertoi kuskanneensa paljon kirjastolaisia lentokentältä. IFLA tulisi varmasti näkymään katukuvassa. Aika pian oli jo aika mennä nukkumaan matkan väsyttämänä. Onneksi aikaero Suomen ja Etelä-Afrikan välillä on vain tunnin luokkaa, joten nukkumisrytmi säilyy.

konffakeskus_ulkoakonffakeskus_03konffakeskus_02konffakeskus_01

 

 

 

 

 

Kapkaupungin kongressikeskus on massiivinen, kuten konferenssikeskuksilla on tapana. Ei mitenkään yllättävä mutta omaa silmääni miellytti käytävien virtaviivainen symmetria.

speakers_corner

Ensimmäiseksi piti suunnata toimistolle, jossa esiintyjien presentaatiot ladattiin intraan. Siitä kehkeytyi omanlaisensa soppa, koska suuret videotiedostoni aiheuttivat harmaita hiuksia tekniselle henkilökunnalle. Sain kuitenkin lopuksi erikoisluvan kytkeä oma läppärini suoraan taulutelevisioon, josta leffat oli tarkoitus näyttää.

expo_pavilion

Näytökset pidin Expo Pavilion nimisessä tilassa, joka oli rakennettu toiseen kongressikeskuksen isoista halleista. Samassa hallissa olivat kaikki näytteilleasettajat ja yhdessä nurkassa pystyi tutustumaan postereihin. Toinen suuri halli oli varattu pääesiintyjille ja siellä oli aina suuri yleisö kuuntelemassa. Koko konferenssiin osallistui noin 3100 ihmistä ja keskuksessa olikin jatkuvasti kova kuhina. Kahden suuren hallin lisäksi oli vielä iso määrä pienempiä halleja, sekä auditorioita ja kokoushuoneita, joiden väliä kirjastolaiset sukkuloivat.

iso_sali

kirjastolaiset_tyoryhmissaifla_03ifla_04

 

 

 

 

 

Maanantaista keskiviikkoon näytin dokumentteja klo 12. Ennen dokkaria vedin aina lyhyen esittelyn Kirjastokaistasta ja intron aiheeseen. Paikalla oli joka kerta enemmän väkeä ja keskiviikkona osa joutui jo seisomaan. Dokumenttien päätyttyä oli vielä aikaa kysymyksille ja keskustelulle.

esitys_01esitys_02esitys_0320608292228_45dcc124dd_k

 

 

 

 

 

Esitysten jälkeen pyörin kameran kanssa kongressikeskuksessa ja tutustuin ohjelmaan. Eri presentaatioiden, työryhmien ja tilaisuuksien määrä IFLA:ssa on giganttinen ja ohjelmakirja muistuttaa matkaopasta. Tämä oli minulle tuttua Helsingin tapahtumasta 2012, josta Kirjastokaista tuotti suoralähetyksiä sekä haastatteluja. Itseasiassa maantieteellisestä sijainnista huolimatta itse konferenssi näytti täysin samalta kuin Suomessa.

ifla_02

Iltapäivisin oli aikaa hieman tutustua kongressikeskusta ympäröivään kaupunkitilaan. Keskuksen edestä lähti Long Street, joka on yksi isoista keskeisistä kauppakaduista ja sen varrella on paljon erilaisia liikkeitä sekä ravintoloita. Kapkaupungin keskusta näyttää ison kaupungin keskustalta ja lopputalven arvaamattoman sään vuoksi tuntui toisinaan hassulta ajatella olevansa Afrikassa. Ruokakaupoista löytyy kaikkea mitä voi kuvitella ja Eurooppalainen vaikutus tuntuu joka paikassa.

kapkaupunki_03kapkaupunki_01

20514192089_8a0bc5bfdf_kkapkaupunki_02

 

 

 

 

 

Keskiviikkoillaksi olin lupautunut valokuvaamaan Sinikka Sipilän jäähyväistilaisuutta. Sipilä on ollu IFLA:n presidentti viimeiset vuodet ja nyt tilalle on astumassa Donna Scheeder. Vieraita vastaanottamassa Sinikan kanssa olivat myös Jukka Relander ja Pirkko Lindberg. Tilaisuus oli mukava ja lämminhenkinen ja näppäilin siellä fotoja pari kolme tuntia.

sinikan_bileet_0120803529071_3187985a16_ksinikan_bileet_02sinikka_ja_donna

 

 

 

 

 

Olin sopinut vielä muutamasta haastattelusta Sinikka Sipilän kanssa ja ne oli määrä kuvata torstaina. Onnekseni sain avuksi Noora Suvirannan Helsingin kirjaston kansainvälisestä yksiköstä. Pystyin itse keskittymään kuvaamiseen ja ääniin Nooran kysyessä kysymykset. Paikalle osui myös valokuvaaja Piet Van Wyk, jonka nappasi tämän kuvan haastattelutilanteesta. Pietillä oli käytössään sama Canon 5D mark III, jollaista olin itse virittelemässä. Luonnollisesti tulimme hyvin toimeen ja juttua riitti. Itse kuvaukset sujuivat hyvin onhan Sinikka tottunut puhuja.

m_IFLA_1646

Viikon konffailun jälkeen oli vielä onneksi aikaa tutustua Kapkaupunkiin turistina. Pöytävuori sekä Cape Point ovat kummatkin ns. pakollisia paikkoja käydä mutta silti täysin sen arvoisia. Vuodenaika oli vielä otollinen etelän mustavalaiden näkemiseen, koska ne tulevat Kapkaupungin läheisiin lahtiin parittelemaan näihin aikoihin. Varmin tapa on ajaa muutama tunti Hermanokseen mutta tarkkasilmäinen ja kärsivällinen voi nähdä valaita periaatteessa missä tahansa.

TABLE_MOUNTAIN_PANORAMAMAJAKKAKALLIO_CAPE_POINTVALAS_PHOTOSHOPPAUS20985736465_62661ba8d9_b

 

 

 

 

 

Kaiken kivan nähtävän ynnä muun mukavan vastapainona Kapkaupungissa täytyy olla suurimmat tuloerot missään. Metropolialueella asuu Wikipedian mukaan vajaa 4 miljoonaa ihmistä mutta tarkkaa lukua on varmaan vaikea tietää. Itse kaupungissa asutaan hulppeissa miljoona-asunnoissa ja ajetaan Porscheilla ja Ferrareilla mutta suurin osa tuosta neljästä miljoonasta asuu slummeissa moottoriteiden varsilla.

Kirjastokaistan Afrikka-aiheiset dokumentit
Lisää kuvia IFLA:sta Kirjastot.fi:n Flickr-tilillä
Lisää kuvia Kapkaupungista turistin silmin omalla Flickr-tililläni

– Panu Somerma, 1.10.2015 –

Kommentoi