Jojo-kirjastoklovnin Satusirkus jatkaa matkaansa someen

Satusirkus-hanke on lokakuusta 2019 alkaen tuonut sirkuksen ja satujen magiaa Eepos-alueen kirjastoihin. Kiertue on tarjonnut asiakkaille monipuolista lastenkulttuuria aina nukketeatterista sirkustyöpajoihin ja elävistä satutuokioista sadutukseen. Aluehallintoviraston rahoittama kiertue ehti vierailla puolessa Eepos-alueen kirjastoista, kunnes COVID-19 -epidemian myötä kiertue keskeytettiin.

Koska tien päälle ei enää päästy, päätti Satusirkus suunnata virtuaalisen tien päälle – siirtyä siis sosiaaliseen mediaan. Kevään 2020 aikana Satusirkus tuottaa yhdessä Kirjastokaistan kanssa erilaisia lukemisen edistämiseen ja kirjastojen houkuttelevuuden nostamiseen tähtääviä videoita, joiden punaisessa etunenässä seikkailee kiertueelta tuttu klovni Jojo.

Ensimmäinen kolmen videon sarja kertoo tarinan siitä, miten yksinäisestä sirkusklovni Jojosta tulee kirjastoklovni. Ensimmäinen jakso on jo katsottavissa Kirjastokaistalla, YouTubessa Facebookissa. Kevään kuluessa videosarjoja on tulossa lisää, joten pysy kuulolla!

Löydät Jojo-kirjastoklovnin Satusirkus -sarjan myös  Kirjastokaistalta. Laita äänet päälle, kun katsot tämän videon!

Aiheeseen liittyvää:
Lastenohjelmia Kirjastokaistalla
Puuhaa lapsille -linkkikokoelma Makupalat.fi:ssä
Satusirkus Facebookissa
Seinäjoen kirjaston lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävien kirjastopalvelujen valtakunnallinen erityistehtäveritystehtävä Facebookissa

Lisätietoja:
– Sari Pasanen, Satusirkus-hanke
– Mervi Heikkilä, kehittämispäällikkö, Seinäjoen kirjaston erityistehtävä, mervi.heikkila(at)seinajoki.fi
– Riitta Taarasti, tuottaja, toimittaja, Kirjastokaista, riitta.taarasti(at)kirjastot.fi

Kuva: Mikko Helander

– Riitta Taarasti, 7.4.2020 –

Kommentoi