Jaa ”Kirjasto on…” -video ja kerro sillä, että kirjasto on sinulle tärkeä

Julkisuudesta tutut henkilöt purkavat mielikuviaan kirjastosta minuutin pituisessa videossa. Jos kirjasto on sinulle tärkeä tai jopa rakas, niin tässäpä video, joka sopii mainiosti jaettavaksi. Jos puolestaan työskentelet kirjastossa, niin jakamisen lisäksi video sopii myös kirjaston sivuille upotettavaksi ja vaikkapa kirjastojen joulutervehdysviestien tai kunnan päättäjille lähetettävien viestien mukaan. Kirjasto on… -video on tehty kaikkien yhteiseen käyttöön.

Kirjasto on -video
Kirjastokaistalla
Facebookissa
YouTubessa

Kyseessä on Kolme kysymystä kirjastosta -sarjan päätös. Lyhyeen videoon on koottu paloja vuosien varrelta. Video on tuotettu niin, että se kestää aikaa ja sitä voi käyttää eri asiayhteyksissä kertomaan, että kirjasto on meille suomalaisille tärkeä ja monille meistä sillä on merkittävä rooli elämässä.

Kolme kysymystä kirjastosta -sarja alkoi maaliskuussa 2015: Ville Haapasalo, Pelle Miljoona, André Wickström, Jani Toivola, Hannu Lintu, Minna Lindgren, Jaakko Heinimäki, Samuli Putro, Piia Pasanen, Kimmo Ohtonen, Roman Schatz, Aija Puurtinen, Frank Johansson, Rauli Virtanen, Krista Kosonen, Seppo Puttonen, Juha Hurme, Kjell Westö, Elena Leeve, Nasima Razmyar, Mari Rantasila, Nicke Lignell, Juhani Merimaa, Sonja Kailassaari, Miklu, Iiro Rantala, Sören Lillkung, Tuukka Kotti, Tuija Lehtinen, Tuure Boelius, Alma Pöysti, Marko Annala, Kai Sadinmaa, Sofi Oksanen, Ellen Strömberg, JP Koskinen — ja nyt 36 hienoa tapaamista myöhemmin se päättyy.

Tammikuusta 2020 alkaen sarja saa jatkoa uudessa muodossa ja uuden nimen myötä. Siitä lisää, kun vuosikymmen on vaihtunut.

Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille!



Kolme kysymystä kirjastosta -sarja
Suomenkieliset osat on tekstitetty suomeksi ja ruotsinkieliset sekä ruotsiksi että suomeksi.
Kolme kysymystä kirjastosta
Tre frågor om bibliotek

– Riitta Taarasti, 18.12.2019 –

Kommentoi