Cult24-kolumni: Romaanihenkilöiden motiivit puntarissa

Olin vielä ala-asteella ja Neiti Etsivien ja SOS-kirjojen lukuinto oli kiivaimmillaan, kun televisiosta näkemäni kirjailijahaastattelu sai minut ymmälleni. Toimittaja kysyi haastateltavalta hänen luomansa hahmon motiiveja teoilleen. Kirjailija vastasi lempeästi hymyillen, ettei hänellä ole aavistustakaan miksi hänen romaanihenkilönsä teki niin kuin teki.

Järjetön ajatus kymmenvuotiaalle, joka oli saanut aina vastauksen, kun joku asia oli jäänyt vaivaamaan iltasaduissa. Äiti selitti asiat aina parhain päin ja isä vei tarvittaessa vaikka lastenhuoneen seinällä olevan kartan luo, jotta pystyimme taustoittamaan asiaa laajemmasta perspektiivistä.

Sittemmin olen kuullut samankaltaisia vastauksia useaan kertaan, kun kirjailijoita pyydetään selittämään teoksiaan. Nyt minusta on viehättävää kuunnella Nuoren Voiman Liiton Prosak-proosaklubeilla, kun kirjailija yhdessä toimittajan kanssa esittää arvailuja ja tulkintoja romaanihenkilöidensä motiiveista tai vaikkapa siitä, mitä romaanihenkilöille tulee jatkossa tapahtumaan.

Miksiköhän vastausta vailla olevat kysymykset eivät vaivaa enää? Ehkä se on aikuisuuden tuomaa viehätystä omien tulkintojen muodostamiseen tai sitten se on yksinkertaisesti tahtoa yrittää ymmärtää luovaa työtä. Valtaosalle kirjailijoista kirjailijantyö ei taida vastata elokuvien luomaa mielikuvaa boheemista inspiraatiovirtojen ohjaamasta taiteilijaelämästä. Mutta onhan se taiteilijuutta, että kirjailija voi luoda kertomuksia ja hahmoja, joista kiinnostumme niin syvästi, että jäämme pohtimaan heidän motiivejaan ja tulevaisuuttaan.

Palatakseni avoimiin kysymyksiin, suon kernaasti kirjailijoille sen, ettei heidän tarvitse selittää tai alleviivata teoksistaan kaikkea. Sen sijaan me aikuiset emme saa jättää lapsia kysymysten kanssa yksin. Minulle loi turvallisuutta, kun sain vastaukset kysymyksiini. Samoin oma lapseni oli pienenä tyytyväinen, kun vastasin hänen kysymyksiinsä pohtiessamme yhdessä satujen sankareiden tekoja ja ajatuksia. Jokainen vastaus on tietenkin tulkintaa.

Kuva: Panu Somerma

– Riitta Taarasti –


Tämä kolumniteksti on julkaistu alunperin 2.8.2013 ilmestyneessä Cult24 Magazinessa. Cult24 oli suomalainen kulttuuriin painottunut ilmaislehti, joka ilmestyi vuosina 2012–2014. Lehti lakkautettiin kannattamattomana kesäkuussa 2014. Lehden päätoimittajana oli Pauli Jokinen. Lehteä jaettiin ilmaiseksi noin 140 telineestä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla ja sen painos oli 30 000 kappaletta. Lehden rinnalla sitä täydentämässä oli verkkosivusto Cult24.fi.

Lue lisää:
Kaikki Cult24 Magazinessa julkaistut Riitta Taarastin kolumnit

Kommentoi