Vuoden 2017 Onnimanni-palkinto Päivi Heikkilä-Halttuselle

Livestream-tallenne ”Kuka lukisi minut?” -seminaarista. Videossa vuoden 2017 Onnimanni-palkinnon luovutus tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttuselle monipuolisesta työstään lastenkirjallisuuden hyväksi.

Onnimanni-palkinto on jaettu vuodesta 1993 lähtien lasten- ja nuortenkirjallisuutta tai sen asemaa ja merkitystä edistävästä teosta tai toiminnasta. Tunnustuspalkinto pitää sisällään Marjatta Kureniemen Oli ennen Onnimanni -kirjan sekä kolme raha-arpaa. Palkinnon voi saada yksittäinen henkilö tai yhteisö. Palkintoa ei kuitenkaan myönnetä kirjailijan, kuvittajan tai kääntäjän työstä. Vuoden 2017 Onnimanni-raadin muodostivat kuvittaja Jani Ikonen, kirjailija Siri Kolu, kirjallisuudentutkija Maria Laakso, Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen (puheenjohtaja) ja toimittaja Anu Tuomi-Nikula.

Suuri Lukuseikkailu -hankkeen ”Kuka lukisi minut?” -seminaari pidettiin Tampereen kaupunginkirjasto Metsossa 10.11.2017. Seminaarissa kuultiin kirjailijoiden, kustantajien, tutkijoiden ja lasten parissa työskentelevien puheenvuoroja lapsen ja kirjan kohtaamisesta. Ohjelmassa oli mm. ajatuksia lastenkirjallisuuden kustantamisesta ja uusien lukijoiden löytämisestä, lastenkirjan muuttumisesta moneksi sekä varhaislapsuuden yhteisistä lukuhetkistä. Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen toimi seminaarin puheenjohtajana.

Suuri Lukuseikkailu on Lukukeskuksen ja Lastenkirjainstituutin koordinoima Suomen juhlavuoden 2017 hanke. Hankkeen tavoitteena on tukea pitkäjänteistä lukemista lasten ja nuorten omilla ehdoilla.

Lisätietoja:
Kuka lukisi minut? -seminaari
Suuri Lukuseikkailu -hanke
Tietoa Onnimanni-palkinnosta
Palkisemistiedote Lastenkirjainstituutin sivuilla

Kuvamiksaus: Mikko Helander
Kuvaaja: Panu Somerma
Editointi: Panu Somerma
Grafiikat: Panu Somerma
Tuottaja: Riitta Taarasti
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2017

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

Kommentoi