Miten Yleisten kirjastojen konsortio toimii?

Digitaalisten julkaisujen jakelu on uutta yleisissä kirjastoissa. E-kirjojen lainaamiseen kaikille avoimissa yleisissä kirjastoissa on etsitty pelisääntöjä yhteistyössä kotimaisten kustantajien, aineistonvälittäjien ja e-aineistoalustojen tuottajien kanssa. Yhteistyötä tehdään myös Kansalliskirjaston ja FinElibin kanssa. Konsortio tuo esille yleisten kirjastojen tarpeita ja vaikuttaa keskeisiin toimijoihin kirja-alalla. Yleisten kirjastojen vaikuttavuus ja kirjastojen oman asiantuntemuksen näkyväksi tekeminen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla on tärkeää.

E-aineistojen jakeluun yleisissä kirjastoissa heijastuu myös kansainvälinen tilanne; EU-lainsäädäntö määrittää mm. e-kirjojen arvonlisäveron ja kirjastojen oikeuden jaella digitaalista aineistoa asiakkaille. Konsortiossa osallistutaan aktiivisesti kansainväliseen toimintaa mm. Euroopan tasolla NAPLE:ssa. NAPLE on Euroopan yleisten kirjastojen kansallisista toimijoista koostuva elin.
Tavoitteena on, että yleiset kirjastot pystyvät tarjoamaan asiakkaita kiinnostavaa uutta kirjallisuutta, elokuvia, musiikkia ja lehtiä digitaalisessa muodossa. Myös kirjastojen ns. pitkästä hännästä tulee pitää huolta, kirjallisuus ja sen historia tulee näkyä kirjastojen e-kokoelmissa.

Myös palveluntarjoajille on selkeää, että halutessaan he voivat ottaa yhteyttä yhteen paikkaan ja saavat kontaktin suoraan kirjastoihin. Näihin asioihin konsortio vaikuttaa, tuo esille yleisten kirjastojen tarpeita, välittää tietoa kirjastoilta palveluntarjoajille ja päinvastoin.

Jäsenet maksavat saamastaan palvelusta vuosittaisen jäsenmaksun. Sillä maksulla rahoitetaan mm. e-lukemista tutuksi tekevä kampanja Koko Kansa Lukee ja suomalaisten asenteita digipalveluihin mittaava maanlaajuinen TNS-Gallupin kysely. Kyselyillä tutkitaan kirjaston asiakkaiden tarpeita ja niistä saatavista tuloksista suunnitellaan kirjastojen e-palveluiden kehittämistä. Jäsenkirjastot voivat tehdä ehdotuksia konsortion ohjausryhmälle ja yhteyshenkilölle liittyen toiminnan kehittämiseen ja kirjastojen omiin tarpeisiin. Sillä turvataan myös se, että kirjastoilla on nimetty yhteyshenkilö Helsingin kaupunginkirjastossa, joka hoitaa näitä asioita.

Kun uusia palveluita julkaistaan, palveluille pyritään saamaan mahdollisimman paljon näkyvyyttä ja sitä kautta tietoa asiakkaille siitä, että yleisistä kirjastoista voi saada myös e-aineistoja. Näin toimii Yleisten kirjastojen konsortio!

Lisätietoja:
Yleisten kirjastojen konsortio Kirjastot.fi-sivustolla
eKirjasto
KL-kuntahankinnat

Video: Panu Somerma
Teksti: Aino Ketonen
Spiikkaus: Renni Honkanen
Musiikki: http://www.purple-planet.com
Tuottaja: Riitta Taarasti
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2016

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

Kommentoi