Jännittääkö? on Helsingin kaupunginkirjaston tuottama kolmen dekkarikirjailijan haastattelusarja. Studion sohvalla istuvat kirjailijat Tapani Bagge, Outi Pakkanen ja Christian Rönnbacka kukin vuorollaan.
Jokainen heistä on tuonut jännitystä lukijoiden elämään jo usean teoksen verran. Vajaan tunnin mittaisissa haastatteluissa käydään läpi kirjailijoiden tuotantoa ja työskentelytapoja. Haastateltavista paljastuu myös yllättäviä tietoja. Kuka oli luultavasti mäyräkoira entisessä elämässään? Entä kenen vakiopuvustoon kuuluvat havaijinpaidat?
Outi Pakkasen kirjailijan ura alkoi vuonna 1973 julkaistusta esikoisromaanista Murhan jälkeen mainoskatko. Tämän jälkeen jännityskirjoja on ilmestynyt yhteensä 30. Dekkareiden lisäksi Pakkanen on kirjoittanut kaksi elämäkertaa, ensimmäisen Emmi Jurkasta ja toisen Aino Acktésta. Kokkailua rakastava kirjailija on tehnyt myös keittokirjan Porosta parmesaaniin, Anna Laineen keittokirja (2003).
Jännittääkö?-haastattelusarja tehtiin Lämpiö-verkkopalvelua varten. Sarjan kolme haastattelua julkaistaan myös Kirjastokaistalla.
Outi Pakkasta haastattelee toimittaja, kirjailija Esa Mäkijärvi. Haastattelu tehtiin Helsingissä 28. marraskuuta 2022. Se on katsottavissa toukokuun 2023 loppuun asti. Sarjan videot on lisensioitu Kirjastokaistan omasta tuotannosta poiketen ND-lisenssillä (= teoksesta ei saa luoda johdannaisteoksia / muunnelmia, muutoin teosta saa käyttää vapaasti).
Lisätietoja:
Outi Pakkanen Kirjasampo.fi:ssä
Outi Pakkanen DekkariNetti-sivustolla
Jännittääkö?-haastattelusarja
Haastattelija: Esa Mäkijärvi
Kuvaus & editointi: Videotoimisto Flux
Tuottaja: Anne Suvanto, Koti- ja palvelukirjasto
Tuotanto: Helsingin kaupunginkirjasto, 2023