Yle Radio 1:n Kirjakerho: Uusi tapa lukea – tekniikka muuttaa romaania

Digitaalisuus on muuttanut kirjallisuuden tekemistä rajusti viime vuosina. Kirjojen kirjoittamisen ja painattamisen lisäksi se saattaa muuttaa pian myös tapaamme lukea kirjoja. Sähköinen lukeminen ei ole vielä Suomessa kovin yleistä, mutta lisääntyy vähitellen. Seuraava askel voi olla kirjan, pelimaailman ja esimerkiksi gps-paikannuksen yhteenliittyminen lukemiseen. Villeimmät kuvitelmat ovat jo viemässä kirjan tarinoiden lukemista siihen suuntaan, että lukija kulkee kirjan tapahtumapaikoissa samaan aikaan kun lukee kirjaa.

Kirjakerhossa keskustellaan tähän aiheeseen liittyen kahdesta kirjasta: Ursula Poznanskin romaanista Viisi ja Timo Ahopellon Sand Hill Road. Keskustelemassa toimittaja Seppo Puttosen kanssa ovat toimittaja ja juontaja Anne Karppinen, kustannuspäällikkö Jyrki Nieminen ja kirjailija Timo Ahopelto.

Kirjasto 10:ssä nauhoitettu Kirjakerho lähetettiin Yle Radio 1:ssä perjantaina 13.12.2013 klo 17.20 – 18.15. Kirjakerhon nauhoitus myös videoitiin ja video on katsottavissa Kirjastokaistalla ja Yle Areenassa Kirjakerhon radiolähetyksestä eli 13.12.2013 alkaen.

Lisätietoa:
Yle Radio 1:n Kirjakerho
Ohjelma Yle Areenassa

Yle Radio 1:n Kirjakerho -tilaisuus
Toimittaja: Seppo Puttonen
Vieraat: Anne Karppinen, Jyrki Nieminen ja Timo Ahopelto
Tuottaja: Sari Siekkinen

Videon tiedot
Kuvaus: Tuomas Lipponen ja Mikko Helander
Editointi: Tuomas Lipponen
Äänet: Petri Hellgren
Grafiikat: Harri Oksanen
Tuottaja: Riitta Taarasti
Kuvauspäivä: 11.11.2013
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2013

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

Kommentoi