Osallistu SeniorSurf-päivään

SeniorSurf-päivää vietetään vuosittan lokakuun alussa. SeniorSurf-päivän tarkoituksena on rohkaista ikääntyviä ihmisiä tutustumaan tietotekniikkaan ja nettiin. Kuka vaan voi järjestää SeniorSurf-päivän. Vanhustyön keskusliitto toimii koordinaattorina.

SeniorSurf-päivä haluaa joka paikkakunnalle, jokaisen mummon ja papan lähelle. Sinä voit auttaa, järjestä oma tapahtuma, houkuttele joku muu järjestämään se tai mene nettiopastajaa tarvitsevan ikääntyneen ihmisen luo itse! Virallisesti SeniorSurf-päivää vietetään syksyisin osana Vanhustenviikkoa, mutta kukaan ei laita pahakseen, vaikka teillä SeniorSurf-päivää vietettäisiin joka kuukausi!

SeniorSurf rohkaisee ikääntyviä ihmisiä tarttumaan tietokoneisiin ja nettiin. Opetella voi itsekseen, naapurin avulla tai mennä opastukseen oman alueen kirjastoon tai ikääntyviä nettiasioissa opastavaan yhdistykseen. Ja kun asian on oppinut, voi alkaa vaikkapa opastamaan muita.

Meillä on Suomessa edelleen lähes 500 000 ikääntyvää (yli 65-vuotiasta) ihmistä, joilla ei ole nettiä käytössä tai he eivät osaa sitä käyttää. Yhteiskunnan asioinnin siirtyessä verkkoon tulee huolehtia, että mahdollisimman moni osaisi käyttää sähköisiä palveluita.

Löydät tämän videon myös Kirjastokaistan YouTube-sivulta:
YouTube-video

Lue lisää:
SeniorSurf
SeniorSurf-päivä
Edellisten vuosien SeniorSurf-kampanjavideot

Kuvaus: Mikko Helander ja Panu Somerma
Editointi: Mikko Helander
Grafiikka: Anssi Keränen
Musiikki: ”Lunch” – Bodington bear (http://www.podingtonbear.com)
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2015

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Tagit

Kommentoi