Lukuintoa lähettiläiltä

Lukuinto-ohjelma on saanut toimintakaudelleen 2014-2015 kolme valloittavaa Lukuinto-lähettilästä. Siri Kolu on erityisesti Me Rosvolat –kirjoistaan tunnettu lasten- ja nuortenkirjailija sekä ahkera ja innostava kouluttaja. Aleksi Delikouras on lyhytelokuvien tekijä, kirjailija ja näyttelijä, joka kannustaa lapsia ja nuoria tekemään, lukemaan ja kirjoittamaan oman esimerkkinsä voimalla. Agneta Möller-Salmela on kirjastovirkailija, joka tekee upealla ammattitaidolla ja antaumuksella kirjavinkkausta Hangossa niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin eri tilaisuuksissa ja koulutuksissa.

Lukuinto-ohjelman tavoitteena on luoda toimintamalleja lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaidon kehittämiseksi, vahvistaa opettajien ja kasvattajien ja kirjastoammattilaisten tietoisuutta, osaamista ja keinoja las-ten ja nuorten monipuolisen luku- ja kirjoitustaidon ja lukuinnostuksen tukemisessa sekä mediakasvatuksessa. Ohjelman tavoitteena on myös vahvistaa lasten ja nuorten kiinnostusta ja kykyä monipuoliseen lukemiseen ja kirjoittamiseen, vahvistaa lasten ja nuorten erilaisten tekstien ja mediasisältöjen käyttöä sekä edistää pääsyä tietoon ja sisältöihin (tiedonhallinta ja medialukutaito). Ohjelman kohderyhminä ovat 6-16-vuotiaat lapset ja nuoret, opettajat, kirjastoammattilaiset ja vanhemmat.

Lisätietoa:
Lukuinto-ohjelma

Löydät tämän videon myös Kirjastokaistan YouTube-sivulta:
YouTube-video

Kuvaus: Tuomas Lipponen, Panu Somerma ja Mikko Helander
Editointi: Panu Somerma
Toimittaja ja tuottaja: Riitta Taarasti
Musiikki: ”Easy Lemon” Kevin MacLeod (incompetech.com)
Licensed under Creative Commons: By Attribution 3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/3.0/)
Tuotanto: Kirjastokaista – Kirjastot.fi, 2014

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

Kommentoi