Kirjastokaistan kumppanit esittelyssä – osa 2: Oulu

Esittelemme Kirjastokaistan kumppanit -sarjassa videoita tuottavia yhteistyötahojamme, joiden ohjelmia voi katsoa myös Kirjastokaistalla. Sarjan toisessa osassa Oulun kaupunginkirjaston tiedottaja Riikka-Tiina Sipilä kertoo Oulun kaupunginkirjaston videotuotannosta.

riikka-tiina

1. Kuka olet ja miten kuvaisit Oulun kaupunginkirjaston videotuotantoa?
Olen Oulun kaupunginkirjaston tiedottaja ja vastannut nyt reilun vuoden verran 23 kirjaston ja muutaman kirjastoauton viestinnästä. Oulussa videoita on tuotettu hitaasti, mutta varmasti vaihtelevalla innolla. Vauhtia videoihin on saatu tänä syksynä videoita kuvaavan ja editoivan harjoittelijan avulla. Syksyn aikana Oulun kaupunginkirjastolta ilmestyy opasvideoita esimerkiksi lainausautomaattien käytöstä ja omatoimikirjastosta. Lisäksi harjoittelija on kuvannut henkilökunnan kanssa myös kevyempää videomateriaalia, jota julkaisemme vielä tämän vuoden aikana Youtube-kanavalla.

2. Kenelle ja miksi Oulun kaupunginkirjasto tuottaa videoita?
Tuotamme videoita asiakkaille. Kirjasto koetaan monesti edelleen puisevana, vanhanaikaisena ympäristönä ja videoiden avulla voidaan näyttää, että on meilläkin elämää. Lisäksi erilaiset tapahtuma- ja opastevideot ovat mielekkäämpiä katsoa sen sijaan, että lukisi esimerkiksi uutista tai pitkästi tekstiä pursuavaa ohjetta.

3. Jos arjen realiteetit eivät olisi esteenä, niin millaisen videon haluaisit Oulun kaupunginkirjaston tuottavan?
Videosarja siitä, mitä kulissien takana tapahtuu: miten automaatit toimivat, millainen on kirjan matka hyllyyn, millaisia työtehtäviä kirjastossa on. Videolla olisi myös joku huumoripitoinen kertoja, vaikka tv:stä tuttu!

4. Miten koet tiedottajana videon roolin kirjaston viestinnässä ja markkinoinnissa?
Videon rooli on meillä vielä melko pieni. Tiedottaminen ja markkinointi keskittyvät toistaiseksi enemmän staattisiin sisältöihin, kuviin ja tekstiin. Tulevaisuudessa olisi mukavaa, jos esimerkiksi tapahtumia voisi markkinoida enemmän videoiden avulla ja verkkokirjaston käyttöohjeet olisivat videomuodossa. Jatkossa aion itse kunnostua Instagram-videoiden teossa, koska niiden 15 sekunnin pituus on sellainen, jonka hoppuisinkin jaksaa katsoa loppuun saakka.

5. Jos lähettäisit postikortin Kirjastokaistalle, niin mitä siihen kirjoittaisit?
Tsemppiä tulevaisuuteen! On mahtavaa, että kirjastoissa tehtäviä videoita kootaan yhteen paikkaan. Kirjastokaista näyttää, kuinka tuotteliaita Suomen kirjastomaailmassa ollaan videoiden saralla.

6. Millaisena näet liikkuvan kuvan roolin, kun loikkaat mielikuvissasi Oulun kaupunginkirjaston tiloihin ja verkkopalveluihin vuonna 2020?
Jos heittäydyn ihan unelmoimaan tästä, niin liikkuva kuva on vahvemmin läsnä myös kirjaston tiloissa ja opastaa käyttämään esimerkiksi automaatteja. Kirjoitetut kirjavinkit jäävät historiaan ja tulevaisuudessa kirjavinkkaukset löytyvät verkosta videoituna ja videosta pääsee suoraan verkkokirjastoon varaamaan kirjan. Kirjaston tuottamista uutisista osa julkaistaan myös videoreportaasien muodossa ja tapahtumissa ei enää valokuvata, vaan videoidaan. Toimintakertomuskin voisi olla jatkossa videon muodossa. Kaikki on mahdollista!

Lisää aiheesta:
Oulun kaupunginkirjasto
Oulun kaupunginkirjasto YouTubessa
Oulun kaupunginkirjasto Kirjastokaistalla
Kirjastokaistan kumppanit esittelyssä -sarja

Kuva: © Oulun kaupunki

– Riitta Taarasti, 6.11.2015 –

Kommentoi