Haastattelussa Nasima Razmyar

Jos kirjasto olisi väri, mikä väri se olisi? – Lila, sillä se on sopiva sekoitus vähän kaikkea!, vastaa tunnettu yhteiskuntavaikuttaja Nasima Razmyar. Hän on suurlähettilään tytär, joka tuli 9-vuotiaana turvapaikanhakijana Helsinkiin. Nasiman koti on Suomessa, mutta kotimaa on Afganistan. Unelmaverstaan haastattelussa Nasima Razmyar pukee sanoiksi, millaisen roolin keskustakirjasto voisi ottaa Maailman talona ja miten se voisi toimia monikulttuurisille ihmisille kosketuspintana Helsinkiin ja Suomeen. Nasima Razmyarin mukaan kirjasto yhtenä yhteiskunnallisena rakenteena tukee osallisuutta ja kansalaisvaikuttamista, joka osaltaan ennaltaehkäisee syrjäytymistä ja vahvistaa välittämisen kulttuuria. Tarvitaan tukipilareita, yhteisöllisyyttä ja kohtaamispaikkoja, jotta kuilut eri ihmisryhmien välillä eivät kasva liian suuriksi. Kirjasto toivottaa kattonsa alle erilaiset yleisöt ja yhteisöt, se on monimuotoinen ja yhteinen. Ja sokerina pohjalla, saamme myös kuulla, millaisen kummilahjan Nasima antaa keskustakirjastolle.

Lisätietoa:
Keskustakirjasto-sivusto

Tuotanto: Helsingin kaupunginkirjasto
Työryhmä: Pirjo Lipasti, Virve Miettinen, Kirsi Salminen ja Ate Silvo

Jakaminen ja upotuskoodi

Videon oikean yläkulman -kuvakkeesta löydät painikkeet videon jakamiseen sekä embed-koodin . Kun kopiot ja liität koodin sivuillesi, saat videon näkymään siellä.
Lisätietoja
CC BY-NC-S

Ohjelma kartalla

Tagit

Kommentoi