Jukeboksi – Entressen musamesta

Kesto: 00:01:34
Kieli: finnish
Katselukerrat: 94
Jaa:

Täältä löytyy nuorille musiikkipainotteista tapahtumatilaa. Tila on yhteensä 271,5 m². Tila koostuu avoimesta oleskelutilasta, musiikkihuoneesta, keittiöstä sekä ulkoa löytyvästä virkistävästä kesäpihasta. Olohuonetilaan rakennetaan esiintymislava, jolla voidaan järjestää musiikki-, bändi- ja esiintymisiltoja. Jukeboksi on viihtyisä kokoontumistila, jossa pääsee ilmaiseksi seuraamaan musiikkitapahtumia sekä itsekin osallistumaan.
Kirjaston tilan musiikkihuoneessa on sähkörummut, sähköpiano, sähkökitara sekä -basso ja kyllä: myös vahvistimet! Jo syksyllä 2012 toimintansa aloittaneen Musapajan, jossa nuoret voivat opastetusti äänittää omaa musiikkiaan, on tarkoitus jatkaa toimintansa musiikkihuoneessa keväällä. Olohuoneessa taas voidaan kuunnella musiikkia kirjaston CD-levyillä ladatusta jukeboksista. Tilaan kuuluu myös kahvilakeittiö, jossa kirjaston nuortenosasto järjestää kokkausiltoja nuorten kanssa. Keittiössä kokataan yhteisvoimin kaikkea sopasta leivonnaisiin. Myös kokkauskursseja on suunnitteilla, joten kaikki herkulliset ideat pataan!
Yhteistyökumppaneita ovat jo useita, mm. työväenopisto, InnoOmnia ja Metropolia Ammattikorkeakoulu, Kulttuurilla osalliseksi -hanke ja tietysti Espoon kirjastojen musiikki- ja nuortenosastot. Varsinkin syksyllä 2013 on luvassa useita musaklubi-iltoja, kun Espoon keskuksessa sijaitseva Kannusali menee remonttiin. Remontin aikana osa Kannusalissa järjestettävistä tilaisuuksista siirtyy pidettäviksi Musamestassa.
Jukeboksin avajaiset vietetään perjantaina 15.3.2013.
Tämä video on tuotu Kirjastokaistalle Entressen kirjaston YouTube-kanavalta.

Katso lisää:
Entressen kirjaston YouTube-kanava
Espoon kaupunginkirjaston videoita Kirjastokaistalla

Tekijät: Mikko Helander, Olli Myyrä, Joonas Nevalainen ja Anssi Sajama
Tuotanto: Entressen kirjasto, 2013

Kommentoi

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>


Refresh